Helppo naruamppeli herttaköynnökselle

DIY naruamppeli

Herttaköynnös oli kasvanut niin lonkeroiseksi, että hyllyllä ollessaan se kurotteli jo liian lähellä lattiatasoa. Oli siis aika nostaa se ylös korkeuksiinsa, ja sehän tarkoitti amppelin valmistamista.

Netti on pullollaan naruamppelin teko-ohjeita, ja niistä saa hyvät pohjatiedot amppelin tekemiseen. Kun taidot karttuvat, voi erilaisilla solmuilla saada varsin näyttäviä amppeleita. Minä lähdin liikkeelle ihan tosi simppelistä perusmallista, sillä lähdin tekemään ensimmäistä amppeliani.

Valitsin materiaaliksi venyvän trikookuteen, jota minulla sattui olemaan kerä varastossa. Trikoosuikaleethan voisi tehdä itsekin vaikka vanhoista t-paidoista, mutta tällainen valmis kude on kyllä helppo materiaali. Novitan Strömsö-trikookuteessa on puuvillan lisäksi polyamidia, joka antaa sille lujuutta. Toki trikookude myös venyy, eikä ketsä kovin isojen ruukkujen painoa, sellaisille kannattaa valita napakampi matriaali.

amppelinarut

Leikkaa narusta tai trikookuteesta kahdeksan samanpituista pätkää. Aseta pätkät tasaisesti vierekkäin.

naruamppeli tirkookuteesta

Solmi pätkät kiinni toisesta päästä tiukalle solmulle. Etene sitten solmusta alaspäin niin, että sidot kaksi lankaa solmulla yhteen noin 3-4 cm:n päästä pohjasolmusta.

naruamppeli trikookuteesta

Sido seuraavaksi solmut niin, että otat kahden narun puntista vasemmanpuoleisen narun ja sidot sen solmuun seuraavan puntin oikeapuoleisen narun kanssa noin 3-4 cm:n päähän edellisistä solmuista. Näin muodostuu kalanverkkokuvio.

Voit jättää solmujen solmimisen tähän, mutta toki voit solmia niitä enemmänkin samalla tyylillä. Solmut on hyvä mitoittaa käytettävän ruukun mukaan niin, että ensimmäiset solmut jäävät tukemaan ruukun keskiosaa ja toiset jäävät ruukun yläpuolelle ohjaamaan naruja ja tukemaan ruukkua.

Tee lopuksi vielä iso solmu ylös ja ripusta amppeli siitä tukevaan ripustuskoukkuun.

Nyt saa herttaköynnös luikertaa rennosti alaspäin!

amppeli trikookuteesta

naruamppeli trikookuteesta

 

 

One Reply to “”

Jätä kommentti