Omenapuun oksat kukkaan hyötämällä

Kun kuukausi sitten laitoin leikatut omenapuun ja kirsikkapuun oksat hyötymään maljakkoon, en osannut aavistaa, miten iso ilo niiden kukkimisesta syntyy.

Kaksi takatalvea on aivan liikaa. Ne koettelevat etenkin puutarhaharrastajan kärsivällisyyttä. Kasvu kyllä etenee puutarhassa, mutta auttamattoman hitaasti. Eikä jo paljaaksi sulaneen maan peittyminen lumeen – kahteen kertaan! – yhtään helpota ahdistusta.

Kun kuukausi sitten leikkasin mökin omenapuut, otin samalla maljakkoon muutaman oksan. Uskaltauduin myös nappaamaan yhden oksan kirsikkapuusta.

Kirsikkapuun oksaan puhkesivat kukat kaksi viikkoa sitten, ja nyt omenapuun oksaan oli ilmestynyt ensimmäiset kukat. Miten ihanilta nuo kukat tuntuvatkaan! Ne tuovat lupauksen siitä, että kyllä kaikki vielä järjestyy. Kyllä se kevät sieltä pääsee pian kunnolla käyntiin!

Jätä kommentti