Verenpisaran latvominen

Ostin kuukausi sitten verenpisaran pienen taimen puutarhamyymälästä. Pieni taimi oli ehtinyt venähtää niin pitkäksi, että oli aika latvoa se.

Verenpisara kuuluu niihin kasveihin, jotka ovat aiemmin olleet inhokkejani, mutta ovat nyt alkaneet kiinnostaa. Siispä hankin itselleni pienen verenpisaran taimen, kun sellainen tuli eteeni. Tämä Fuchsia ’Harry Grey’ on riippuva verenpisara, jossa pitäisi olla kauniit valkoiset kukat. Se sopii ruukkuistutuksiin.

Taimi oli venähtänyt muutamassa viikossa reilusti pituutta. Sen sai nyt hyvin latvottua, ja samalla kertaa siitä sai myös reilunkokoisen latvapistokkaan.

Tuossa yllä olevassa kuvassa näkyy hyvin, miten verenpisara kasvattaa rungon lähelle oksahaaroihin lehtiä, joista sen sitten latvomisen jälkeen pitäisi lähteä jakautumaan.

Taimeen olisi hyvä jättää vähintään kolme lehtiruusuketta, ja leikata se latvottaessa sitten poikki niiden yläpuolelta.

Toivottavasti verenpisarani lähtee tästä hyvään, tuuheaan kasvuun! Samoin latvapistokas, jonka vain laitoin sellaisenaan multaan. Sen voisi laittaa minikasvihuoneeseen tai kuvun alle, jolloin se saisi sopivat olosuhteet juurtumiseen. Liikaa ei verenpisaraa saa kastella, joten katsotaan maltanko olla hukuttamatta näitä alkuja!

Mainokset

Pajunkissakranssi pääsiäiseksi

Mökkirannan pajuissa kasvoi komeita pajunkissoja. Niistä syntyi helppo kranssi palmusunnuntain kunniaksi.

Pajunkissakranssissa ei koreilla säntillisyydellä, vaan kranssissa oksat saavat sojottaa juuri sinne minne haluavat. Rouhean kranssin pääosassa ovat herkät ja pehmeät pajunkissat.

Taivutin kranssin pojaksi kaksi pitkää pajunoksaa, ja kiinnitin lyhyiksi leikatut pajunoksat taipuisalla kukkalangalla kiinni pohjarenkaaseen.

Tämä kranssi koristaa mökkipöytää koko pyhien ajan.

Fiikuksen latvominen onnistui!

Katkaisin pitkäksi venähtäneen fiikuksen eli kumipuun latvan helmikuussa. Tavoitteena oli saada fiikus haaroittumaan – ja saada samalla latvapistokkaasta uusi fiikus. Projekti näyttää onnistuneen hienosti!

Fiikus oli venähtänyt pitkäksi ja kaipasi haaroittamista. Katkaisin siitä reilunpituisen latvan, jonka laitoin juurtumaan lasipurkkiin. Kesti pari viikkoa ennen kuin pistokkaaseen ilmestyi ensimmäisen juurenalku, ja sekin meni poikki. Parin kolmen viikon päästä pistokkaassa oli kuitenkin näin komeat juuret.

Entä mitä kuului alkuperäiselle fiikukselle? Siihen alkoi myös hiljalleen ilmestyä pieniä uusia alkuja, ja nyt siinä näkyy ihan kunnon ”sarvet” tuolla lehtivarsien juurissa. Eli hyvältä näyttää tämäkin!

Viime viikonloppuna istutin latvapistokkaan ruukkuun ja vaihdoin samalla haaroittumisen aloittaneen alkuperäisen fiikuksen myös uuteen ruukkuun. Ruukkujen pohjalle laitoin reilun kerroksen ruukkusoraa salaojaksi.

Nyt nämä kaksi fiikusta jatkavat kasvuaan samanlaisissa ruukuissa. Toivottavasti hyvin alkuun lähtenyt haaroittuminen ja latvapistokkaan kasvaminen jatkuvat yhtä suotuisissa merkeissä!

 

Marimekon syksyssä 2019 hehkuvat värit

Marimekon ensi syksyn ja talven kodinmallistoon on tulossa tummia, hehkuvia sävyjä ja metsäisiä kuvioita.

Pääsin tutustumaan Marimekon tulevan syksyn ja talven kodinmallistoon tällä viikolla. Tulevissa kankaissa katseeni kiinnittyi upeana hehkuvaan oranssinpunaiseen Siirtolapuutarha-kuosiin ja tummasävyiseen Eläköön Elämään, sekä Aino-Maija Metsolan sadunomaiseen Ketunmarjaan.

Ketunmarja-kuosi löytyy myös 10 vuotta tänä vuonna täyttävän Oiva-astiasarjan tuotteista. Oivassa näkyy myös muitakin ihania uusia värejä Unikossa ja Räsymatossa.

Klassikkokuosi Iso Noppa vuodelta 1954 näytti myös hyvältä vuodetekstiileissä.

 

 

 

Muistot liittyvät vahvasti huonekasveihin – ja mitä siitä seuraa

Harsomaisen kevyt ja eteerisen kaunis unelma on niitä huonekasveja, joista monelle tulee mieleen vanhat puutalot ja mummolat. Niin minullekin. Siitä seurasi kotona ongelmia.

Tämä upea unelma oli osa isoa kukkaistutusta, jonka äitini sai sukulaisiltaan. Purimme istutuksen kukat, ja unelma päätyi meille.

Ensimmäiset muistikuvani unelmasta ovat lapsuudesta. Äitini enon kotitalon, vanhan  maalaistalon, salin lipaston päällä kasvoi rehevä unelma. Ihmettelin lapsena sen harsomaisia lehtiä: mikään aiemmin näkemäni huonekasvi ei ollut vastaavanlainen.

Muistoon unelmasta liittyy vahvasti myös kaikki se muu, mitä vanhassa maalaistalossa oli: tummat tyylihuonekalut, pitsiliinat, lasikuvun alla ollut ihmeellinen pöytäkello ja  kahvipöydän herkulliset kaneliässät, joita Helvi-täti leipoi.

Nyt kun unelma on omassa kodissani, nuo muistot tulevat vahvasti esiin. Unelma etsii meillä vielä paikkaansa. Ensin laitoin sen olohuoneen trendikkään metallikirjahyllyn päälle, mutta siihen se ei istunut millään.

Sitten siirsin sen ainoan meillä olevan vanhan huonekalun päälle. Vanha 1930-luvun liinavaatekaappi tuntui vastaavan sitä mielikuvaa, joka unelmasta minulla oli. Viereen messinkiset kynttilät ja ruukun alle pellavaliina. Nyt alkoi mielikuva olla kohdillaan!

Mutta ei ehkä sittenkään Ehkä ongelma on ruukussa?

Nyt unelma seilaa kodissamme etsien sitä oikeaa paikkaa valoisassa, mutta kuitenkin kaukana auringonpaisteesta. Saa nähdä minne se päätyy. Meillä se kuitenkin tulee pysymään, sillä nuo vahvat muistot haluan säilyttää.