Kevät tuli mökille

Puutarha 004

Valkovuokot, kevätesikot ja lumikellot kukkivat vihdoinkin!

Kyllä meni tänä vuonna pitkään, ennen kuin kevät pääsi käyntiin. Epätoivohan tässä jo meinasi tulla. Mutta puutarhuri ei voi muuta kuin odottaa, vaikka se odotus onkin joskus pitkä.

Käväisimme tänään mökillä, ja jo oli viikossa ehtinyt tapahtua paljon. Kevätesikot ja valkovuokot olivat nyt puhjenneet kunnon kukkaan.

kevätesikko

Lumikellot olivat myös innostuneet lämmöstä, sillä nyt niiden määrä oli lisääntynyt hurjasti. Niiden kauniit valkoiset kukat jaksavat puskea ensimmäisenä esiin vuodesta toiseen!

lumikello

Pihassamme on iso alppiruusu, sillä on ikää noin 30 vuotta. Sen jaksamisesta olen hieman huolissani, sillä olosuhteet alppiruusun ympärillä muuttuivat radikaalista viime kesän aikana. Sitä suoralta auringonpaisteelta suojannut puusto on harventunut. Olen yrittänyt suojata alppiruusua suojaverkolla, ja sen onneksi kevät ei ole ollut kovin aurinkoinen tai kuiva. Nähtäväksi jää, avautuvatko nämä nuput aikanaan.

rodorendron

Toinen huolenaiheeni on ollut mökkipihan sinivuokkojen kohtalo. Niitä on ollut siellä täällä, mutta kanta on ollut hieman taantumaan päin. Siksi olinkin iloinen nähdessäni tänään nämä kaksi sinistä kukkaa!

sinivuokko

Kallioisella yläpihalla viihtyvä mahonia taas ei näytä taantuvan, vaan virittelee jo pian alkavaa kukintaa. Sen loistosta pääsette nauttimaan muutaman viikon päästä. 🙂

mahonia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s