Sininen ja valkoinen

Toukokuu on mökkipuutarhassa sininen ja valkoinen. Omenapuut ovat juuri nyt upeassa kukassa.

Omenapuiden kukinta on ilo silmälle, sillä pelkona oli, että viime syksyn pitkään jatkunut lämpö ja toisaalta sen jälkeen nopeasti tullut kylmeneminen olisi ollut niille vahingoksi. Meillä lehdet jäivät omenapuihin, eivätkä puut ehtineet saada niistä lehtivihreää talteen.

Mutta ei hätää, ainakin omenapuiden kukinta näyttää todella runsaalta. Myös luumupuu kukki tänä vuonna runsaana. Sen kukintaa odotin myös mielenkiinnolla. Luumupuu teki viime vuonna paljon kukkia, mutta ei yhtään luumua. Katsotaan miten tänä vuonna käy.

Valkoista näkyy myös muualla, sillä kielot avasivat kukkansa tällä viikolla. Mikä huumaava tuoksu niistä tuleekaan! Mökkipihalla on paljon kieloja, ja niistä on sekä iloa että harmia. Iloa tuovat kauniit kukat ja ihana tuoksu, harmia se, että kielon lehdet tukahduttavat muun kasvillisuuden alleen.

Myös kalliokielot avautuivat tällä viikolla. Kalliokielon kukat ovat kauniit, mutta upeat ovat lehdetkin, kun ilta-aurinko osuu niihin.

Entä sitten sininen? Sinistä väriä mökkipuutarhaan tuovat tietenkin ihanat lemmikit, jotka nekin ovat juuri nyt parhaimmassa kukassaan.

Jätä kommentti