Kaunis vahinko

Pakkasen purema teki viime viikolla pienen halkeaman mökin kesävesiputkeen. Samalla läheiset pensaat ja talventörröttäjät saivat kauniin jääkuorrutteen.

Pakkanen teki viime viikolla tepposet mökkipihalla. Kesävesi oli vielä toiminnassa, ja pakkanen oli päässyt puraisemaan pienen halkeaman vesiputkeen. Vesi oli päässyt sumuttamalla suihkuttamaan läheisiä vuorimäntyjä ja alppiruusua, ja yöllä ollut pakkanen oli jäädyttänyt veden pensaiden päälle kauniiksi kerrokseksi.

Onneksi vettä ei ollut suihkunnut ihan valtoimenaan eikä pitkään, ja vuodon havaittuamme tukimme sen oitis. Nämä kauniit kuorrutteet sulivat hiljalleen päivän aikana, mutta ehdin ikuistaa kuvat kauniista jääkukista muistoksi ja muistutukseksi. Ensi vuonna sitten muistamme katkaista veden ajoissa.

Jätä kommentti