Orkidea kukkii vihdoinkin!

Onnistuin ensimmäistä kertaa saamaan orkidean kukkimaan uudelleen! Sitkeä yritys ja tunnollinen hoitaminen palkittiin.

Eihän sen pitäisi olla vaikeaa, ajattelee nyt varmaan moni tätä lukiessaan. Orkidean saaminen kukkimaan uudelleen on monelle helppoa, eikä siinä poppaskonsteja tarvitakaan. Itse en vain ole sitä saanut koskaan onnistumaan, lukuisista yrityksistä huolimatta. Olen varmaan kyllästynyt liian nopeasti ja heittänyt kukan pois, kun uutta kukkavartta ei ole näkynyt. Tällä kertaa päätin yrittää niin kauan kuin tarve on.

Ja se toimi. Viikoittainen puolen tunnin upotuskastelu, säännöllinen lannoitus ja hyvä kasvupaikka valoisalla ikkunalla johtivat lopulta orkidean kukintaan.

Ennen kukkavanaa orkideani teki keväällä keikin. Sekin kasvoi hitaasti, eikä siihen meinannut millään tulla ilmajuuria. Useamman kuukauden odotuksen jälkeen sain keikin irrotettua, ja silloin oli pelkona, että emokasvi kuolee. Näin ei kuitenkaan käynyt, päinvastoin, ja orkidea alkoi pian keikin irrottamisen jälkeen tehdä uutta kukkavanaa.

Nyt orkideassa on varsin tiheästi kahdeksan täydellisen kaunista kukkaa. Myös keiki voi hyvin, seuraavaksi odottelen sen kukkavanan ilmestymistä.

Jätä kommentti