Aikamatkalla Runebergin puutarhassa

Fredrika Runebergin puutarha Porvoossa on ihana pieni puutarha, joka on säilynyt miltei vanhassa asussaan. Puutarha on avoinna joka päivä.

Pieni Fredrika Runebergin puutarha on mukava käyntikohde Porvoon vierailulla. Puutarhaan pääsee tutustumaan ilmaiseksi, mutta samalla kannattaa toki piipahtaa Runebergien kotimuseossa. Fredrika hoiti puutarhaa 1850-luvulta lähtien, kun perhe muutti Porvooseen. Aluksi puutarha oli hyötypuutarha, jonka antimista Runebergin perhe nautti. Myöhemmin Fredrika innostui tilaamaan sinne kasveja ulkomailta.

Kävin Fredrikan puutarhassa viime viikolla, ja silloin siellä kukkivat kauniisti niin ruusut kuin pionitkin. Pienen puutarhan kujat mutkittelevat omenapuiden alla. Kujia kävellessä vastaan tulee varjoliljoja, peikonkakkaroita, karviaispensaita, belliksiä ja lukemattomia ruusuja. Talon edustalla komeilevat kesäkukkaistutukset, ja jukkapalmut on tuotu sisätiloista kesäksi ulos. Viehättävän pihapiirin ympäröimässä puutarhassa on mukava viettää hetki ja tehdä aikamatka menneelle vuosisadalle.

Fredrika Runebergin puutarha on mukana Avoimet puutarhat -teemapäivässä sunnuntaina 9.7.

Jätä kommentti