Satokausi käynnistyi

Satokausi lähti nopeasti käyntiin. ’Bronzy’ tuotti meille jo ensimmäiset makeat tomaatit.

Kasvihuoneen lämmössä jo toukokuun alusta viihtynyt ’Bronzy’ kypsytti meille jo ensimmäiset tomaatit. Näin aikaisin en ole aiemmin päässyt itse siemenestä kasvatetuista tomaateista nauttimaan! Ja mikä ihanan makea maku! Nyt jään innolla odottamaan seuraavia makeita tomaatteja. Raakileita on jo tulossa.

Raakileita näkyy jo myös ’Evakoissa’ Ja Supersweet 100′:ssa. Lämmön puolesta niillä on nyt oikein mukavat olosuhteet, ja kastelujärjestelmäkin toimivat moitteetta.

On meillä nautittu jo muutakin satoa kasvihuoneesta. Retiisit ja lehtikaalit antavat jo satoa, niitä saa käydä napsimassa päivittäin.

Hyvin ovat muutkin kasvit lähteneet kasvuun. Jännittävin tilanne oli vesimelonin kanssa. Viidestä kasvattamastani taimesta vain yksi selvisi hengissä, mutta nyt tämä ainokainen kasvaakin hienosti. Ehkä olikin vain ihan hyvä juttu, että yksi taimi säilyi. Sen avulla on hyvä harjoitella.

Munakoisot sen sijaan ovat niin terhakoita tapauksia, että kasvilaatikossa on nyt kaikkiaan kuusi tainta. Jännä nähdä, miten niiden kasvattaminen onnistuu.

Jännä oli myös kokeilla ensimmäisiä talvikylvöjä. Niistä ainoina onnistuivat sellerit, ja niitä onkin nyt kasvilaatikossa terhakka rivistö.

Jätä kommentti