Miksi tapan rahapuuni?

rahapuu

Nyt kyllä jo suututtaa! Jo toinen iso rahapuuni pudottelee lehtiä! Miksi näin käy, miksi tapan rahapuuni?

Sain viisi-kuusi vuotta sitten kummipojaltani ison rahapuun, jota hän ei enää halunnut pitää itsellään. Se viihtyi meillä hyvin monta vuotta, kunnes vuosi sitten alkoi äkkiä varistaa lehtiää. En pystynyt saamaan selville mikä puuta vaivasi: kastelinko sitä liikaa vai liian vähän? Saiko se liian vähän valoa?

Sen kasvupaikka oli ollut sama vuosikausia, ja kastelumääräkin samanlainen.

Rahapuu mädäntyi lopulta kokonaan, mutta onnistuin pelastamaan siitä muutaman oksan, ja niistä on nyt kasvamassa pienet rahapuut.

Halusin kuitenkin vielä ison rahapuun, ja hankin sellaisen viime talvena. Varon kastelemasta sitä liikaa, ja se pysyikin hyvin kuosissaan – aina tähän kesään asti.

rahapuu

Nyt tapahtuu aivan samoin kun edellisen rahapuun kanssa! Rahapuu tiputtaa lehtiään, jotka ovat vielä tippuessaan vihreitä ja pinkeitä, siis aivan terveen näköisiä lehtiä. Siinä jopa näkyy uusia lehden alkujakin. Kastelenko rahapuuta kuitenkin liian vähän?

Nyt ryhdyin nopeasti toimeen.

Otin rahapuun pois ruukustaan, jonka arvelin olevan sille liian iso. Multa ei ollut ollenkaan liian kostea, mutta ei täysin kuivakaan. Se vaikutti mielestäni oikein kelpo mullalta. Vaihdoin kuitenkin rahapuulle uuden mehikasvimullan ja laitoin sen pienempään saviruukkuun.

rahapuu

Olisivatko toimeni rahapuun pelastamiseksi nyt riittävät? Kastelin rahapuun mullanvaihdon yhteydessä reippaasti, ja nyt annan sen olla ilman kastelua ainakin reilun viikon. Näin ohjeissa neuvotaan.

Lisäksi siirsin rahapuun aiempaa valoisampaan kasvupaikkaan.

Jos jollakin on tarjolla hyviä vinkkejä, joita voisin vielä kokeilla, niin otan niitä auliisti vastaan! Haluan pitää rahapuuni hengissä!