Tee helppo yrttikuivuri!

helppo yrttikuivuri

Yrtit on hyvä kuivattaa ilmavasti pienissä nipuissa. Laita niput kuivumaan helppoon rautalangasta tehtyyn kuivuriin!

Taas on aika kuivata kesän yrttisatoa. Yrtit on hyvä kerätä kuivumaan ennen kuin ne kukkivat, tai sitten kukat kannattaa nyppiä pois. Minä kerään yrtit mieluiten aamulla, jolloin ne ovat mielestäni parhaimmillaan. Joidenkin ohjeiden mukaan yrtit kannattaa leikata talteen aurinkoisen päivän jälkeen. Mullat ja pölyt kannattaa ensin pyyhkiä tai huuhdella lehdiltä pois.

yrttisakset

salvia

Yrtit pitäisi pystyä kuivattamaan ilmavassa paikassa. Sisustusliikkeissä ja halpahalleissa myydään kauniita yrttikuivureita, mutta sellaisen saa tehtyä itsekin helposti paksusta rautalangasta ja pellavanarusta.

Kiepautin rautalangasta ympyrän ja sidoin siihen neljä pellavanarua tasaisin välein. Narujen toiset päät sidoin solmulla yhteen, ja näin oli ripustuslenkkikin valmiina.

Yrtit sidoin pieniksi nipuiksi, ja niput sidoin kiinni rautalankakehikkoon.

yrtit

salvia

yrttiniput

Meillä on keittiön katossa sopivasti koukut, joissa olen yrtit ennenkin kuivattanut. Laitoin kuivurin roikkumaan koukkuun, ja siinä yrtit saavat kuivua muutaman viikon. Viereisestä tuuletusikkunasta tulee niille sopivasti lempeää kuivattavaa ilmavirtaa.

DIY yrttikuivuri

yrttiniput kuivumassa

Yrttisato talteen

kuivatut yrtit

Kesän yrttisato on nyt kuivattu ja purkitettu. Eipä käy kehuminen sadon määrällä, mutta kyllä näillä ainakin alkutalven pärjää.

Tänä kesänä kasvatin kaupunkipihalla basilikaa, salviaa ja minttua, mökkipuutarhassa kasvoivat korianteri, tilli ja persilja. Tilli ei kyllä kukoistanut, sitä riitti nippa nappa uusien perunoiden maustamiseen, mutta ei lainkaan kuivatukseen. Samoin kävi persiljan kanssa. Muutamat harvat varret päätyivät salaatteihin.

Korianteri kukki mökillä kauniisti ja tuotti ihan kelvollisen sadon siemeniäkin. Keräsin varret paperipussiin ja kuivattelin siemeniä pussissa kolmisen viikkoa. Vähän ravistelua ja kuivaneet siemenet putoilivat pussin pohjalle, josta ne oli helppo napsia talteen.

Basilikat ja salviat kuivatin keittiössämme nippuina, jotka roikkuivat ilmavasti katossa olevista koukuista. Valmista tuli parissa viikossa. Basilikaa ja salviaa meillä riittää hyvin koko talveksi. Lisäksi kuivatukseen päätyi myös kesällä kaupasta ostamani timjami, joka pysyi ulkona hyväkuntoisena.

kuivattu basilika

kuivatut yrtit