Mökkipihan ruusut upeassa kukassa

metsäruusu

Mökkipihallamme on useita metsäruusuja, jotka kukkivat kauniisti juuri nyt. Uusia ruusuja putkahtaa pihalla esiin sieltä täältä.

Nämä mökkipihamme metsäruusut ovat kulkeutuneet pihallemme suoraan metsästä appiukon tuomina muutama vuosikymmen sitten. Osa niistä on voinut olla pihallamme jo kun sen puutarha on perustettu 1930-luvulla. Varmaa tietoa ruusujen alkuperästä ei ole, eikä se olekaan oleellista. Pääasia on, että upeasti kukkivat metsäruusut ilahduttavat meitä edelleen.

Uusia ruusujakin putkahtelee esiin sieltä täältä. Nekin löytävät pihallamme paikkansa, sillä ruusuille on meillä aina tilaa.

metsäruusu

metsäruusu

metsäruusu

Vain yksi ruusu on vaihtanut pihallamme paikkaa. Aiemmin tämä kaunis valkoinen pensasruusu kasvoi keskellä alapihan nurmikkoa. Se levitti piikkisiä oksiaan laajalle, ja niitä sai aina olla lyhentämässä.

Kun uusi mökki rakennettiin ja sen alapuolelle järven puoleiseen rinteeseen muodostui sopiva paikka ruusulle, siirrettiin se kasvamaan uuteen paikkaan. Ruusu ei ollut siirrosta moksiskaan, vaan on nyt päässyt vapaasti kasvamaan ja kukkimaan. Se vasta aloittelee kukintaa, joka yleensä jatkuu runsaana läpi kesän. Pieniä nuppuja on valtavasti, joten tästä kukinnasta saamme nauttia toivottavasti pitkään.

valkoinen ruusu

valkoinen ruusu

 

Mainokset

Papulanruusu vei sydämen

 

papulanruusu

Ihana papulanruusu on puhjennut kukkaan mökkipihallamme! Nämä upeat, pienet ja hempeän pastelliset kukat ovat vieneet sydämeni.

Papulanruusu kuuluu mökkipuutarhamme vanhaan lajistoon. Se on uinunut vuosia hieman taantuneena, mutta valaistusolosuhteiden muututtua mökkipuutarhassa on papulanruusukin päässyt puhkeamaan ihan uuteen kukkaan.

Tämä papulanruusu on kyllä vienyt sydämeni! Siinä on ihanan pienet lehdet ja vaaleanpunaiset, kerrotut kukat. Papulanruusussa on jotakin ihanan vanhaa, herkkää ja nostalgista – vanhan ajan tunnelmaa. Tuoksuakin löytyy, kun nuuhkaisee.

papulanruusu

papulanruusu

papulanruusu

papulanruusu

Mutta ei papulanruusu ole mökkipuutarhamme ainoa kukkija. Myös juhannusruusut kukkivat nyt upeana.

juhannusruusu

juhannusruusu

Mökkipuutarhan ruusuilla vaikea kesä

metsäruusu

Tämä kesä tuntuu olevan hankala mökkipuutarhan ruusuille. Lieneekö syynä viime talven vähälumisuus vai syksyn sateet, mutta edellisen kesän kauniiseen ja pitkään kukintaa ne eivät ole tänä kesänä päässeet.

Mökkipuutarhan ruusut ovat kukkineet tänä vuonna aikaisin, ja kukinta on ollut varsin vaatimatonta. Juhannusruusuissa oli vain muutama kukka muutama viikko sitten, nyt enää yksi. Viime vuonna juhannusruusut kukkivat todella runsaina ja pitkään.

juhannusruusu

Papulanruusukin kukki niin nopeasti, että hyvä kun ehdin sen kukista nauttia yhden viikonlopun ajan. Nyt kukat ovat jo menneet.

papulanruusu

papulanruusu

Pihan ainoat kukkivat ruusut ovat enää vaaleanpunaiset yksinkertaiset metsäruusut sekä valkoinen kerrottu ruusu. Metsäruusujen kukinta tuntuu onnistuneen parhaiten, sillä ne ovat nyt olleet kukassa jo useita viikkoja.

Ja yksi ilahduttava asia mökkipihan ruusuista löytyi tänäkin vuonna: saunan takaa löytyi taas yksi uusi metsäruusu. 🙂

metsäruusu

metsäruusu

 

ruusunnuppu

valkoinen ruusu