Taimikasvatus edistyy vesiviljelyssä

Tomaatin ja paprikan taimikasvatus vesiviljelyssä on edennyt seuraavaan vaiheeseen. Nyt taimet siirrettiin jatkokasvatukseen perliittiin.

Monella tomaatintaimet tekevät jo nuppua, minulla taimet ovat vasta alkutaipaleella. Vesiviljelyssä tapahtuva taimikasvatus alkoi tomaatin ja paprikan taimilla maaliskuun alussa, ja nyt oli aika siirtää kivivillassa idätetyt taimet kasvamaan perliittiin.

Siemenet itivät hyvin, itämisprosentti oli korkea. Vain ihan pari siementä jäi itämättä, joten taimia tuli ennätyspaljon. Parhaat oli silti vain valittava päältä.

Tämä terhakka taimi kantaa vielä siemenkuorta mukanaan. Se on napostelupaprikan taimi.

Osa Evakko-tomaatin, napostelupaprikan, kirsikkatomaatti ’Supersweet 100’:n ja keltaisen vihannespaprika ’Astorin’ taimista siirtyi jatkokasvatukseen perliittiin, osan laitoin tavalliseen taimimultaan. Vesiviljelyastiassani on paikat vain kahdelletoista taimelle, joten kaikkia hyviä taimia ei kannattanut heittää pois.

Nämä vesiviljelyssä jatkavat taimet saavat olla kasvivalon alla, muut pääsivät ikkunapaikalle.

Jos vanhat kokemukset pitävät paikkansa, kasvattavat nämä vesiviljeltävät taimet isommat juuret kuin multaan päässeet sisaruksensa. Muutaman kuukauden päästä nähdään miten kävi.

Evakko-tomaatit ja F1 vesiviljelyyn

Evakko-tomaattien siemenet pääsivät tällä viikolla aloittamaan kasvuaan vesiviljelyssä. Mutta mikä ihme on tomaattipussin kyljessä oleva merkintä F1?

Evakko-tomaatteja olen kasvattanut jo muutaman vuoden ajan, ja taas pääsivät uudet Evakko-tomaatin taimet kasvuun. Aloitin taimien kasvatuksen vesiviljelyssä, jonka olen jo useamman vuoden ajan havainnut hyväksi tavaksi juuri tomaatin taimien kasvattamisessa.

Siemenet kylvin kivivillaan ja alustana käytin Ikean Växer-vesiviljelylaatikkoa, joka valitettavasti on jo poistunut myynnistä.

Kylvin tällä kertaa Evakko-tomaatin lisäksi myös napostelupaprikoita, joita myös olen kasvattanut jo useamman vuoden ajan. Evakko-tomaatit viihtyvät hyvin parveke- tai terassikasvatuksessa aurinkoisella paikalla. Ne eivät välttämättä tarvitse kasvihuonetta.

Koska uutta on aina kokeiltava, hankin myös uusia lajikkeita. Kirsikkatomaatti ’Supersweet 100’ ja keltainen vihannespaprika ’Astor’ ovat F1-lajikkeita, eli jalostettuja hybridilajikkeita. Niistä ei kannata kerätä siemeniä jatkokasvatukseen, sillä ne eivät tuota alkuperäisen kaltaisia jälkeläisiä.

Vesiviljelyn idea on yksinkertainen. Kivivilla imee alusastiasta vettä ja luovuttaa sitä siementen käyttöön. Kun siemenet itävät, niiden juuret hakeutuvat kivivillan sisälle. Laitoin yhteen kivivillatötteröön yhden tai kaksi siementä, varmuuden vuoksi. Toisen voi sitten poistaa, jos molemmat itävät.

Kun taimet ovat koulintavaiheessa, on ne helppo siirtää jatkokasvatukseen perliittiin. Siihen menee vielä muutama viikko, nyt jännitetään kuinka hyvin siemenet lähtevät itämään!

Kesäkukat viihtyvät vesiviljelyssä

Aloitin muutamien kesäkukkien esikasvatuksen kokeilumielessä vesiviljelyssä. Se on osoittautunut todella nopeaksi keinoksi kasvattaa ainakin kosmoskukan ja tsinnian taimia.

Näin komeaksi ovat kosmoskukan ja tsinnian taimet kasvaneet muutaman viikon vesiviljelyn aikana. Kivivillassa idätetyt taimet pääsivät jatkamaan kasvuaan perliitissä ja vesiviljelyssä viikko sitten. Nyt kosmoskukilla on mittaa jo kymmenisen senttimetriä ja tsinnioillakin kuusi senttimetriä.

Tätä tahtia saan ensimmäiset kesäkukat komeasti kukkimaan ulkona jo aikaisin!

Lannoitan taimia kerran viikossa vesiviljelyaltaassa olevan veden joukkoon laitettavalla lannoiteliuoksella. Kasvivalo niillä on päällä 15 tuntia päivässä.

Basilikan kasvu on ollut huomattavasti hitaampaa kuin kosmoskukalla ja tsinnialla. Mutta sekin edistyy hyvin, ja pian saamme siitä satoa ruoanlaittoon.

Tsinnia, kosmoskukka ja koristeporkkana vesiviljelyssä

Mottoni ”Kaikkea pitää kokeilla – ainakin kerran” saa taas uuden luvun. Nyt kokeilen esikasvattaa tsinnioita, koristeporkkanoita ja kosmoskukkia vesiviljelyssä.

Olen esikasvattanut vesiviljelyssä aiemmin yrttejä ja tomaatteja, ja niiden kasvatus on onnistunut hienosti. Nyt ajattelin kokeilla kukkien esikasvattamista vesiviljelyssä. Lajikkeiksi valitsin tsinnian, koristeporkkanan ja kosmoskukan. Kylvin lisäksi muutamia basilikan siemeniä, sillä niiden kasvattamisesta vesiviljelyssä minulla oli todella hyvät kokemukset.

Minulla on Ikean aikoinaan myymä Växer-vesiviljelylaatikko ja siinä kasvivalo. Tätä tuotetta ei enää myydä, joten jouduin pari vuotta sitten hankkimaan siihen uusia kivivilloja ja perliittiä muualta, niitä kyllä löytyi googlaamalla. Tänä vuonna uusia hankintoja ei tarvinnut tehdä, sillä pääsin alkuun aiemmilla varastoillani.

Leikkasin kivivillasta kasvatusaukkoihin sopivan kokoiset palat, ja laitoin ne hetkeksi veteen. Kivivilla imee itseensä vettä, ja juuri se on tämän kasvatusmenetelmän juju. Växer-laatikon pohjalle laitetaan vettä niin, että kivivillapalat saavat sitä alakautta tarvitsemansa määrän. Siemeniä ei peitetä, ne saavat itää kivivillan päällä. Päälle laitetaan muovikansi ja laatikko laitetaan valoisaan paikkaan.

Ensimmäiset siemenet itivät kahdessa päivässä. Ensimmäisenä nousivat pienenpienet basilikan taimet, sitten jo pian tsinniat ja kosmoskukat. Koristeporkkanan itäminen kestää selvästi kauemmin, niissä ei vielä alkuja näy.

Tsinniat ja kosmoskukat kasvavat hurjaa vauhtia! Taimissa riittää jo mittaa. Nyt odotan, että sieltä tulevat toisen lehdet esiin. Sitten siirrän taimet jatkamaan kasvuaan perliittiin ja kasvivalon alle.

Ensimmäiset kylvöt vesiviljelyyn tehty

Olihan se pakko laittaa ensimmäiset kylvöt alulle. Aloitin varsin pienimuotoisesti, ja tavoitteena on toistaiseksi vain saada tuoreita yrttejä ruokapöytään.

Kasvivalolla varustettu vesiviljelyastia on ollut meillä käytössä jo useamman vuoden. Tänäkin talvena olen jo käyttänyt sitä kaupasta ostettujen yrttien jatkokasvattamisessa. Yrtit pysyvät hyvinä pidempään, kun ne saavat vettä ja kasvilampun valoa.

Nyt ne yrtit oli saatu käytettyä, joten oli aika palauttaa vesiviljelyastia sen oikeaan tarkoitukseensa eli taimien kasvattamiseen.

Tämän helpompaa ei taimien kasvattaminen voi olla. Click and Grow -viljelyastiassamme on kolme ruukkupaikkaa, ja jokaisen ruukun pohjassa on pieni reikä, jonka kautta kasvit saavat vettä. Taimiruukkuihin lisätään vain multa ja siemenet. Sitten laitetaan vain töpseli seinään, niin kasvivalokin syttyy.

Kylvin tällä kertaa basilikan siemeniä, ja ne itivät viikossa. Valo on meillä päällä noin 14-15 tuntia, sammutamme sen yöksi. Valoa voi kätevästi säädellä niin, että kun yrtit kasvavat, voi valoa nostaa ylemmäs.

Voin kasvattaa yrtit tässä ja käyttää niitä ruoanlaittoon, tai voin myöhemmin koulia yrtit toisiin ruukkuihin ja viedä ne keväällä kasvamaan ulos. Aika simppeliä!