Pelargoni innostui jo uuteen kukkaan

Mökillä talvehtimassa olevat Mårbacka-pelargonit on kestäneet hyvin talven pimeimmän ajan. Nyt ne jo pukkaavat uutta kukkaa maailmaan!

Mårbacka-pelargonit ovat viettäneet talvea mökillä valoisassa maisemassa, ison ikkunan edessä. Peruslämpö mökissä on noin +12 asteessa.

Olen perinteisesti jättänyt pelargonit leikkaamatta syksyllä, kun olen tuonut ne sisälle. Pelargoneissa on usein niin paljon kukkia, että en ole raaskinut niitä leikata heti pois. Olen poistanut kukkavanat ja lehdet sitä mukaan kun ne ovat kuihtuneet. Vettä pelargonit ovat saaneet parin viikon välein.

Koko talven ajan pelargoneissa on ollut kukkia. Ne ovat väriltään vaaleita, miltei valkoisia.

Nyt pelargoneihin on valon lisääntymisen myötä ilmestynyt uusia nuppuja, joista pilkottaa jo vähän Mårbackan tuttua hennon vaaleanpunaista väriä.

Kunhan mennään lähemmäksi kevättä ja pelargoneissa alkaa näkyä kasvun merkkejä, leikkaan ne ja otan niistä taas uusia pistokkaita. Samalla alkaa sitten lannoitus ja valmistautuminen kesään.

Mutta toistaiseksi nautin näistä pienistä kevään edistymisen merkeistä!

Mårbackat kukkivat vielä marraskuussa

Mårbacka-pelargonit ovat kyllä ihan uskomattomia kukkijoita! Niille ei riittänyt kesäinen kukinta mökkiterassilla, kukkia pitää tuottaa edelleen jopa marraskuussa.

Toin Mårbackat talvehtimaan sisälle mökkiin jo syyskuun puolivälissä, kun sää viileni. En yleensäkään leikkaa pelargoneista kukkavanoja pois kun tuon ne sisälle, enkä tehnyt poikkeusta tänäkään vuonna. Mårbackat ovat saaneet jatkaa kukintaa, ja niin ne ovat tehneetkin ilman mitään taukoa.

Näitä kaunottaria on kiva katsella mökillä ollessa. Lorautan niille vettä suunnilleen kerran viikossa. Poistan kukkia sitä mukaa kun ne lakastuvat, mutta eihän näille näy loppua. Antaa pelargonien kukkia marraskuussakin!

Pelargonit pääsivät talvehtimaan

Syyskuu meni nyt niin kylmäksi, että oli aika ottaa pelargonit sisälle talvehtimaan. Kukkia niissä on edelleen, samoin nuppuja, jotka varmasti pian avautuvat.

Mårbackat ja riippapelargoni viettivät jälleen kesänsä vakiopaikallaan mökkiterassilla. Ne kukkivat hienosti läpi kesän, ja kukkia riittää edelleen. Niinpä jätin kukat vielä paikoilleen ja siistin vain kuivuneet lehdet pois pelargoneista.

Riippapelargonin leikkasin nyt ensimmäistä kertaa aivan lyhyeksi. Se on ollut vähän ikävä talvetettava sen vuoksi, että kukkalehdet ovat varisseet pitkin syksyä mökin lattialle ja sotkua on tullut paljon. Nyt kukat ovat poissa ja jäljellä on vain pieni määrä lehtiä.

Pelargonit pääsivät omalle paikalleen mökin ison ikkunan eteen. Siinä ne ovat tottuneet talvehtimaan menestyksekkäästi jo useamman vuoden. Valoa niille riittää niin paljon kuin talvella on tarjolla. Vettä ne saavat vielä näin syksystä kerran viikossa, marraskuusta lähtien sitten vain kerran kuukaudessa.

Pelargonit saivat syysleikkauksen

Mökillä talvehtivat pelargonit olivat venyttäneet kukkavanansa pitkiksi ja honteloiksi, ja terälehdetkin varisivat jo kilpaa lattialle. Oli aika tehdä pelargoneille syysleikkaus.

Toin pelargonit sisälle mökkiin jo kuukausi sitten, mutta en silloin raaskinut vielä leikata niiden kauniita kukkia pois. Nyt mökin lattialle on alkanut varista niin paljon pelargonien terälehtiä, että oli aika tehdä kukille syysleikkaus.

Mårbackojen kukkavanat olivatkin venähtäneet kesän aikana varsin pitkiksi. Leikkasin vain kukat pois, mutta en vielä koskenut runkoihin. Nuppujakin oli vielä paljon, ne jätin vielä jatkamaan kasvuaan. Vasta kevättalvella leikkaan sitten rungotkin, jotta saan taas otettua pistokkaita.

Leikatut pelargonit saavat nyt talvehtia mökillä aurinkoisella ikkunalla ja mökin viileydessä.

Kauneimmat kukat päätyivät vielä hetkeksi maljakkoon muistuttamaan menneestä kesästä.

Mårbakat pääsivät myrskyn alta sisälle

Olin jo aikonutkin siirtää pelargonit terassilta sisätiloihin, mutta tuleva myrskyvaroitus sai minut sanoista tekoihin. Viime viikkojen sateet olivat jo ehtineet tehdä liikaa vaurioita Mårbackoihin.

Kesän mökkiterassilla viettäneet Mårbackat ja riippapelargoni olivat viime viikkoina joutuneet sateen piiskaamiksi, ja niistä oli katkeillut paljon kukkia. Myös varsin viileät yöt olivat varmasti ottaneet koville, joten viikonloppuna oli aika siistiä kukat ja siirtää ne viettämään loppusyksyä ja talvea sisällä mökissä.

Ennen kuin kukat pääsevät sisälle, käy ne läpi mahdollisten ötököiden varalta, poistan kuivuneet lehdet ja kukat ja tarkistan vielä multatilanteen. En kuitenkaan vielä leikkaa kukkia pois, vaan annan pelrgonien kukkia vielä sisälläkin.

Nämä kaunokaiset kukkivat vielä komeasti, ja niissä on vielä paljon nuppuja.

Pelargoneilla on ollut oma talvehtimispaikkansa penkillä makuuhuoneen ison ikkunan edessä. Nyt kävi vain niin, että eiväthän ne enää mahtuneet penkille, vaan osa ruukuista piti laittaa lattialle. Toistaiseksi nämä vielä mahtuvat sentään samaan huoneeseen…