Kirsikankukkien aika

Kirsikkapuut kukkivat taas upeina. Tätä hetken kestävää pastellista väriloistoa näkee kaupungissa koko ajan enemmän.

Kirsikkapuut paljastuvat näin keväisin puistoista ja pihoilta, sillä vaaleanpunaista kukkapilveä ei vain voi piilottaa. Yhä useammalla kotipihallakin tuntuu kukkivan kirsikkapuu, ja kaupungin yleisiin puistoihinkin on istutettu yhä enemmän kirsikkapuita. Tänä keväänä löysin omalta asuinalueeni puistosta myös mangolian! Upeaa, että nämä kauniisti kukkivat puut ovat löytäneet tiensä meillekin. Harmi vain, että kukkaloisto kestää niin vähän aikaa. Tämän kevään viileät säät tosin antavat kukille vähän enemmän aikaa.

Kirsikankukkien lumoissa

Kirsikkapuut puhkesivat kukkaan välittömästi kun lämpö nousi hellelukemiin. Nyt nautimme näistä lähikorttelimme upeista kirsikkapuista ja niiden vaaleanpunaisista kukkapilvistä.

Kirsikkapuut ovat yleistyneet hurjasti, niitä näkee nyt kaikkialla. Puutarhatoimittajaystäväni sanoi pari viikkoa sitten, että kirsikkapuut alkavat olla jo lopussa puutarhamyymälöistä. Kaikki haluavat nyt kirsikkapuun puutarhaansa, enkä ihmettele. Ne ovat niin kauniita!

Kauneimmillaan kirsikkapuut ovat mielestäni puistoissa, kun niitä on useita isolla alueella. Niiden alla istuessa tunnet olevasti ihanan kukkapilven alla. Ja silloin niistä pääsevät nauttimaan kaikki.

Meidän kotikorttelimme kirsikkapuut on istutettu päiväkodin etupihalle, risteyskohtaan, jossa ne ilahduttavat ohikulkijoita. On ollut hauska seurata näiden kirsikkapuiden kukkien kehittymistä tämän viikon aikana. Joka päivä niihin ilmestyi enemmän ja enemmän väriä, kunnes alkuviikolla kohonnut lämpö herätti ne täyteen kukkaansa. Ja kukkia, niitä riittää!

Roihuvuoren Kirsikkapuisto on nyt kauneimmillaan

Roihuvuoren kirsikkapuisto

Kirsikkapuut ovat nyt tulvillaan vaaleanpunaisia kukkia. Roihuvuoren Kirsikkapuistossa Helsingissä on peräti yli 150 kirsikkapuuta. Mikä upea kukkapilvi niistä syntyykään!

Voi tätä kukkien määrää! Roihuvuoren Kirsikkapuiston (osoite Jättiläisenpolku 1) puut olivat äitienpäivänä upeassa kukkaloistossa ja sää mitä erinomainen piknikille. Vaaleanpunaisten kukkien alle kerääntyikin jo aamusta paljon perheitä ihailemaan kukkivia kirsikkapuita ja nauttimaan upeasta keväisestä lämmöstä.

Mekin veimme äitienpäivän kunniaksi anopin ihailemaan kukkaloistoa ja nautimme kahvit kirsikkapuiden alla. Ensi perjantaina puistossa vietetään jokavuotista Hanami-juhlaa, saa nähdä ovatko kirsikkapuut vielä silloin samanlaisessa loistossa. Jos ehdit, niin käy tiistaina 15.5. opastetulla kävelykierroksella puutarhassa klo 18-19.30.

Roihuvuoren Kirsikkapuisto

kirsikankukat

Roihuvuoren Kirsikkapuisto

Kävelimme myös läheiseen japanilaistyyliseen puutarhaan, joka on todella kaunis kivi- ja kalliopuutarha. Sinne oli Kirsikkapuistosta hyvät opasteet kevyenliikenteen väylää pitkin. Roihuvuorelaisten kerrostalojen välistä löytyvä puutarha on todellakin käymisen arvoinen paikka. Tänne tulen uudestaan kesällä, kun puut ovat lehdessä. Näkymä oli satumainen jo näin keväällä, kun sammal peitti kauniita kiviä ja kalliota.

Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha

Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha

Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha

Roihuvuoren japanilaistyylinen puutarha