Pientä ja toivottua edistystä puutarhassa

Puutarhassa näkyy vihdoin pientä ja toivottua edistystä. Perennat alkavat hiljalleen kasvaa ja kukkia.

Pari lämmintä päivää ovat saaneet puutarhassa aikaan toivottua edistystä. Pieni kaupunkipihamme on entisellään, pelätty salaojaremontti siirtyi näillä näkymin ensi vuoteen. Onneksi en tehnyt hätiköityjä purkutoimia viime syksynä! Vielä tämän kesän saamme nauttia pikkupihastamme tällaisena.

Nostin perennat jo pari viikkoa sitten pois talviteloilta ja takaisin ruukkuihin, ja nyt ne ovat alkaneet kasvaa ja vihertyä. Koristeapila ja keijunkukka näyttävät jo varsin pirteiltä, ja patjarikot innostuivat jo kukkimaankin!

Kivikkokasveissa alkaa näkyä eloa, ne eivät enää ole vain harmaanvihreitä vaan niissä näkyy jo väriäkin. Rauniokilkka puskee itseään kovalla voimalla jokaiseen mahdolliseen kivenkoloon.

Ja se hienoin juttu: omenapuussa avautui tänään ensimmäinen kukka!

Elokuu hellii kesäkukkia

Kotipihan kesäkukat ovat selvästi nauttineet helteiden päättymisestä ja elokuun lempeästä lämmöstä. Kosteus ja sateetkin ovat olleet niille selvästi tervetulleita.

Pienen kaupunkipihamme kesäkukat ovat joutuneet kesän aikana olemaan alttiina kovalle paahteelle ja kuivuudelle. Nyt kun helle on vaihtunut elokuun lempeään lämpöön ja vilvoitteleviin sateisiin, ovat kesäkukat, perennat ja havut selkeästi mielissään.

Ruukussa oleva lumihiutale aloitti uuden kukinnan, kun säät viilenivät. Samoin maanpeitekasvina oleva rauniokilkka innostui kukkimaan uudestaan. Laventeliin ja mårbackaankin on ilmestynyt uusia kukkia.

Koristeapila kukki jo heinäkuussa, mutta sen vihreät lehdet ovat kauniita vieläkin.

Uutena tulokkaana pihallamme on daalia, jonka ostin heräteostoksena taimimyymälän alennusmyynnistä. Siinä on vielä monta nuppua ja kukkaa tulossa ilahduttamaan loppukesän kukinnalla. Ja tarkoitus olisi ottaa juurakko talteen ja saada daalia kukkimaan myös ensi kesänä.

Pikkupihan kasvit piristyvät silmissä

Pienen kaupunkipihamme kasvit ovat toipuneet talvesta. Kivikkokasvit ja perennat ovat lähteneet hyvään kasvuun.

Kaupunkipihamme kivikkokasvit näyttivät talven jäljiltä kovin nuutuneilta, mutta viime viikolla ne selkeästi piristyivät ja lähtivät hyvään kasvuun. Maanpeitekasvina terassin nurkalla kasvava rauniokilkka oikein nautti alkuviikon sateista ja vihertyi yhdessä yössä. Myös mehitähdet piristyivät nopeasti, ja ruskea väritys on vaihtunut vihreäksi.

Ruukkuihin talvehtimispaikkansa suojista nostamani perennat ovat myös piristyneet kivasti. Patjarikko alkoi heti tehdä nuppuja ja nyt se on jo täynnä kukkia. Ensimmäisenä kukkaan ehtinyt kevätkaihonkukka jaksaa vielä kukkia upean sinisenä.

Ilmeisesti patjarikosta oli syksyllä kasvilaatikkoon siirrettäessä tipahtanut pieni mätäs keskelle kivikkoa. Siinä se nyt kasvaa ja kukkii. ❤

Perennat pääsivät talvisuojaan yrttilaatikkoon

Onkohan perennojen talvisuojaaminen tänä talvena tarpeen? Jos viime talven kaltainen lauha talvi toistuu, tein tällä viikolla turhaa työtä.

Kaupunkipihamme perennat viettävät kesän isoissa ruukuissa, mutta talveksi nostan ne yrttilaatikkoon suojaan. Viime talvi oli täällä Etelä-Suomessa niin lauha, että tuntui vähän hassulta varautua tuleviin mahdollisiin pakkasiin ja lumikuormiin.

Patjarikko, tarhalaukkaneilikka ja keijunkukka kuitenkin päätyivät tällä viikolla yrttipenkkiin, verililjapuun olin nostanut sisälle jo aiemmin. Jätin perennat kuitenkin vielä ilman havujen lisäsuojaa, sillä pakkasia tai lunta ei vielä ole näköpiirissäkään.

Siellä ne nyt valmistautuvat talveen yhdessä komeasti vielä satoa tuottavan lehtikaalin ja muutaman yrtin kanssa.

Ruukkuun jäi enää skimmia, jonka nostan sisälle vasta joulukuussa. Skimmia onkin viihtynyt ulkona hyvin, ja se saakin olla pikkupihamme kaunistuksena vielä tovin.

Verililjapuu pääsi ulos ruukkuun

verililjapuu

Mietin pitkään, mikä kasvi pääsisi kaupunkipihallemme perennojen pariksi tänä kesänä. Tällä kertaa se oli verililjapuu.

Kaupunkipihamme neljässä korkeassa ruukussa on joka kesä perennoja, jotka talvehtivat yrttipenkissä. Kesän alussa ne pääsevät ruukkuihinsa.

Neljänteen ruukkuun laitan usein jonkin uuden kasvin. Monena kesänä se on ollut laventeli, joskus marketta. Aluksi kaavailin, että tänä vuonna hankin siihen jonkin rungollisen puun, mutta toisin kävi.

Puutarhamyymälässä silmiini osui verililjapuu, jonka lehdissä oli upea suklaanruskea sävy. Vaikka verililjapuu on huonekasvi, sen voi kesäksi istuttaa ulos. Se tarvitsee paljon kastelua eikä siedä suoraa auringonpaistetta. Sen paikaksi tulikin ihan aidan vieressä oleva ruukku, johon paistaa vain aamuaurinko.

verililjapuu

Juurelleen se sai rantakiviä, jotka auttavat multaa pysymään kosteampana.

verililjapuu

Nyt kaikki neljä ruukkua ovat siis saaneet kasvinsa. Patjarikossa avautuivat jo ensimmäiset kukat, ja keijunkukkakin on kasvattanut hurjasti uusia lehtiä.

patjarikko

keijunkukka

ruukut

ruukut2