Kesäkukat pääsivät kasvihuoneeseen

Kasvihuoneesta tuli kesäkukille syksyksi paikka, jossa niiden kukkaloisto pääsee jatkumaan vielä hieman pidempään.

Sateet, viileät yöt ja tuuliset päivät alkoivat tuoda jo haasteita kesäkukkien kunnolle. Siirsin daaliat, terassihortensian ja pelargonit kasvihuoneen suojiin viikko sitten. Ne selkeästi viihtyvät suojaisassa tilassa, jossa riittää valoa ja kivasti lämpöäkin. Tuntuu kuin kesä jatkuisi kasvihuoneessa!

Marketista hankkimani terassihortensia kukki alkukesästä hienosti, mutta hellesäät olivat sille liikaa ja se alkoi näivettyä ja kukat kuihtuivat. Kesällä siirsin sen pienempään ruukkuun, ja se alkoi kasvattaa komeita lehtiä. Vaikka uusia kukkanuppuja ei ilmestynytkään, siitä tuli ihan näyttävä terassikukka loppukesän ajaksi.

Nyt suunnittelen siirtäväni sen talveksi kompostin suojiin. Toiveissa on, että hortensia viihtyisi siellä talven ja saisin sen kevään tullen uuteen kasvuun.

Riippupelargoni on ollut minulla pitkään, enkä juuri leikannut sitä vuosiin. Viime syksynä leikkasin sen kuitenkin ensimmäisen kerran, ja hyvin se selvisi leikkaamisesta. Pistokkaat eivät kuitenkaan lähteneet kasvuun. Pian tämä kaunotar pääsee taas talvehtimaan mökkiin muutaman Mårbackan seuraksi.

Kasvihuoneessa viihtyvät myös loppukesästä ostamani punahattu, daaliat sekä ruukkuruusu, joka innostui tekemään uutta kukkaa. Istutin keväällä daalian juurakot kahteen ruukkuun. Toinen daalia on kukkinut komeasti, mutta toiseen ei ole koko kesän aikana kehittynyt yhtäkään kukkanuppua. Silti aion ottaa molemmista ruukuista juurakot ylös ja yrittää saada pidettyä ne hengissä talven yli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s