Elokuun sumuiset aamut eivät helpota kuivuutta

Elokuun aamut ovat olleet mökkijärven rannalla usein sumuisia ja tyyniä. Aamun kosteus ei kuitenkaan auta kasveja, jotka kuivuvat nyt silmissä.

Mökkijärven päällä on useana aamuna ollut kaunis sumu. Kastepisarat kimmeltävät rannan kasveissa pitkälle aamupäivään. Jos rannan kasvit saavatkin kasteesta kosteutta, ei sitä riitä kallioiselle yläpihalle. Siellä pienet pihlajat kituvat veden puutteessa, sammal halkeilee ja ratisee jalkojen alla.

Isommat sadekuurot tuntuvat menevän jatkuvasti ohi mökkitontista, eikä pienistä kuuroista juuri ole apua. Vettä onkin saanut kantaa yläpihan kasveille koko kesän ajan. Tämä on jo toinen peräkkäinen kuiva kesä mökillä. Viime kesä vei meiltä jo ison alan mustikanvarpuja sekä reippaan kokoiset kuusen ja tammen, saa nähdä mitä vaikutuksia tällä kesällä on.

Rannan kasveista kukassa on enää rantakukka. Se ei ole kärsinyt kuivuudesta.

Rannan vehreys on ehtinyt haihtua yläpihalle saavuttaessa. Varsinkin pihlajat kärsivät kovasti kuivuudesta. Haapa oli tiputtanut alkuviikon aikana yli puolet lehdistään.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s