Elokuu kypsyttää satoa

Elokuu tuottaa mukavasti satoa mökkipuutarhassa. Hellesää nopeuttaa omenien ja luumujen kypsymistä vähän liiankin tehokkaasti.

Elokuun helteinen aurinko on kypsyttänyt mökkipuutarhassa satoa. Mustat viinimarjat tuottivat tänä kesänä ensimmäisen kunnon satonsa. Niillä on ikää viisi vuotta, sen verran kuulemma kestääkin, ennen kuin isompaa satoa viinimarjoista voi olettaakaan.

Kaneliomenoita tulee mukavasti. Ensimmäiset omput oli jo poimittava pois pienemmästä ja nuoremmasta omppupuusta, sillä ne alkoivat tippua puusta alas. Ihanan pehmoiset ja makeat omput ovat juuri sopivan makeita herkuteltavaksi sellaisenaan.

’Sinikka’-luumut alkavat jo sinertyä, vaikka kovin isoiksi ne eivät mökkipuutarhassa kasvakaan. Luumusatoa on tulossa mukavasti, ja nämä pienet ja maukkaat luumut päätyvät meillä syötäviksi.

Kasvihuoneessa tulee tasaiseen tahtiin tomaattisatoa. ’Evakko’-tomaatit ja kirsikkatomaatit saa napsia salaattiin päivittäin, joka päivä on uusia punaposkisia tomaatteja valmiina. Leikkasin tomaateista reilusti lehtiä pois terttujen alapuolelta, nyt ne saavat hyvin valoa ja lämpöä.

Kurkkukin näyttäisi vielä haluavan tehdä meille hedelmiä, saa nähdä miten paljon niille vielä riittää lämpöä ja tehoa. Neljä pientä kurkunalkua olisi vielä tuloillaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s