Avokadon kasvatus palkitsee – ainakin joskus

Avokadon on joskus helppo kasvatettava – ja toisinaan taas ei. Koskaan ei tiedä millainen siemen käteen osuu. Meillä on käynyt tällä kertaa hyvä tuuri.

Avokadon kasvatus on osoittautunut ailahtelevaksi ja myös palkitsevaksi hommaksi. Viimeisten viiden vuoden aikana olen kasvattanut siemenestä muutamia avokadoja, mutta yksikään niistä ei ole jaksanut ilahduttaa yli vuotta pidempään. Syitä on useita, ja niistä olen puhunut jo aiemmissa avokadosta tekemissäni postauksissa. Usein suurin syy on ollut se, että kasvi ei ole saanut riittävästi vettä.

Nämä kaksi avokadoa juurrutettiin talven aikana. Toisen laittoi alulle äitini, toisen minä. Äitini kyllästyi omaan kasviinsa ja antoi sen minulle, kun oli ensin latvonut sen. Latvominen on yksi tapa yrittää pelastaa lehtiään pudotteleva avokado, ja tässä tapauksessa se on onnistunut.

Avokadot kasvavat meillä pohjoisen puoleisella ikkunalla, vaikka ne kuvattiinkin nyt etelän puoleisessa olohuoneessamme. Pohjoisikkunalla ne saavat kaiken sen valon, mitä saatavissa on, ja ovat pärjänneet hienosti. Ja koska ongelmia ei ole ollut, pidän avokadot samassa paikassa kasvamassa. Turha lähteä muuttamaan paikkaa, kun kaikki on kasveilla hyvin.

Isompaa avokadoa en ole latvonut, sillä se ei ole koko elinaikanaan pudottanut yhtään lehteä. Ainakaan toistaiseksi! Uusia lehtiä se kasvattaa koko ajan.

Miten nämä avokadot ovat sitten säilyneet hengissä? Ahkeran kastelun ja suihkuttelun avulla. Talvenkin aikana ne ovat saaneet vettä 1 dl:n kaksi kertaa viikossa, ja suihkaukset suihkepullosta muutaman päivän välein. Nyt kesää kohti olen hieman harventanut suihkuttelua, mutta kastelua lisännyt. Joka toinen kerta vettä menee 1,5 dl.

Kesä on nyt koetus, sillä kuivuminen on näidenkin avokadojen uhkana. Jos kasteluväli venyy, näkyy se heti kasveissa lehtien lerppumisena. Toistaiseksi ne ovat palanneet nopeasti ennalleen, mutta kesällä kuumuus voi tehdä tepposensa. Kasteluvälistä ja veden määrästä ei siis saa tinkiä kesälläkään.