Meillä kasvaa mango!

Meillä kasvaa mangopuu, ensimmäisellä yrittämällä! Maaliskuun alussa laitoimme mangon siemenen itämään, ja nyt meillä on jo näin hieno puu.

Kaikki sai alkunsa ihan tavallisena viikonloppuna. Tyttäreni kuori ja paloitteli mangon, ja huomautti, että täältähän löytyy siemen, jonka voisi laittaa kasvamaan. Mangon siemen on tiukan kuoren sisässä. Se pitää ottaa esiin varovasti, vähän kuin simpukankuorta avaisi. Terävän veitsen avulla se kuitenkin onnistuu.

Kuoren sisällä on munuaisen muotoinen siemen, joka on hyvä puhdistaa huolellisesti kaikesta hedelmälihasta. Puhdistamisen jälkeen käärimme siemenen kostutettuun talouspaperiin ja laitoimme sen muovirasiaan.

Siemen saa levätä pimeässä paikassa, mutta välillä on hyvä katsoa, että talouspaperi sen ympärillä on kostea. Siemen voi myös homehtua herkästi, joten seuraa sen tilaa.

Näin teimme, ja yllättäen parin viikon kuluttua siemeneen oli ilmestynyt juuri!

Juuri ja verso kasvavat mangon siemenestä samasta kohtaa. Ensin tulee esiin juuri, ja silloin siemen on hyvä istuttaa multaan. Sen kärki on kuitenkin hyvä jättää näkyviin.

Taas kului pari viikkoa, ja mangossa alkoi näkyä pieni verso, aivan juuren vierestä. Kun verso tulee näkyviin, voi siemenen peittää kokonaan mullalla.

Nyt verso on kasvanut kuukauden, ja se on muuttunut kauniiksi puuksi. Korkeutta siellä ei vielä ole paljoakaan, mutta kauniit lehdet ja tanakka varsi. Mango muistuttaa kovasti avokadoa, mutta sen lehdet ovat kapeammat ja väriltään tummemman vihreät kuin avokadolla.

Mango on viihtynyt aurinkoisella paikalla, ihan suorassakin auringonpaisteessa. Suihkuttelen sitä muutaman päivän välein ja annan vettä pari kertaa viikossa, samoin kuin annan avokadoille.

Jännä nähdä, miten mangopuumme jatkaa kasvuaan. Ehkä uskallan viedä sen jopa kesäksi ulos.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s