Jokin meni pieleen

Vesiviljelyssä kasvaneet tomaatintaimet aiheuttivat ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun huomasin taimien alkavan surkastua rungon tyvestä. Toimiin piti ryhtyä heti.

Tomaatin ja paprikan taimet aloittivat kasvunsa vesiviljelyssä ja perliittiin istutettuina hienosti, taimet kasvoivat ja kaikki näytti hyvältä. Kaksi viikkoa sitten huomasin, että yksi Evakko-tomaatin taimista alkoi kuivua, enkä saanut sitä enää pelastettua. Pian sen viereiselle taimelle kävi samoin.

Mitä ihmettä tapahtuu?

Aloin tarkastella taimia ja huomasin, että monessa oli jonkinlaista surkastumista tapahtumassa rungon tyvessä, kohdassa, jossa perliitti alkoi. En aikaillut, vaan siirsin kaikki loput taimet nopeasti jatkamaan kasvua ihan perinteiseen taimimultaan. Onneksi tomaatin taimen voi istuttaa syvälle, ja se näytti toimivan. Tarkastelin niitä muutaman päivän, ja sitten uskalsin aloittaa miedon lannoituksen.

Nyt siirrosta on viikko, ja kaikki taimet ovat hengissä ja hyvävointisia.

Mutta mikä aiheutti varren surkastumisen? Ei mitään käsitystä. Sama perliitti oli ollut käytössä jo vuosi sitten, ja silloin taimet olivat kasvaneet hienosti. Jokin muutos siinä tai sen säilytysolosuhteissa oli varmasti käynyt, sillä nyt se ei enää soveltunut kasvatukseen.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Vain kahden taimen menetys, ja sen tappion kanssa voin hyvin elää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s