Valoa viherkasvien elämään!

Viherkasvit ovat selvinneet taas yhdestä pitkästä ja pimeästä talvesta! Tänä talvena tappiot jäivät olemattomiksi, sen sijaan talvi toi esiin pari positiivista yllättäjää.

Onhan tässä pimeässä ja pitkässä talvessa ollut taas viherkasveilla kestämistä. Ihan kaikki koettelemukset eivät vielä ole takana, ainakin huoneilman kuivuus piinaa vielä tovin. Mutta nyt ollaan jo selkeästi voiton puolella, kun tänään vietetään kevätpäivän tasausta. Luonnonvaloa riittää taas!

Viherkasvini pärjäsivät ihmeen hyvin talven läpi. Jatkuvaa hoitoa se kuitenkin vaati, varsinkin suihkepullo oli ahkerassa käytössä, kun varsinkin unelma, sulkasaniainen ja maija niin vaativat. Se kuitenkin palkitsi, sillä sain pidettyä viherkasvit elossa!

Talven yllättäjäksi nousi maija. En osannut aluksi hoitaa sitä ollenkaan, enkä ymmärtänyt, että se vaatii niin paljon juuri sumuttelua. Kasvi miltei kuoli osaamattomuuteeni. Mutta päivittäinen lehtien sumuttelu tuotti tulosta, ja maija kasvatti uusia lehtiä vuoden pimeimpään aikaan.

Toinen ilonaihe oli ruususiivikki. Viime kesä oli sille ankara, ja jouduin leikkaamaan ruususiivikin alas. Se kuitenkin ponnisti takaisin eloon, ja on kasvattanut nyt keväällä hurjasti mittaa.

Talvella juurruttamani kirjavalehtinen kultaköynnös N’Joy voi sekin hyvin ja tekee uutta lehteä.

Hyvää kuuluu muillekin kodin viherkasveille. Niitä onkin kertynyt hyllyt täyteen, ehkä pitää vähän jo hidastaa uusien viherkasvien hankkimisen tahtia. 🙂

2 kommenttia artikkeliin ”Valoa viherkasvien elämään!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s