Lyyraviikuna takaisin ryhtiin

Pieni lyyraviikuna kasvatti itsekseen uuden haaran, mutta siihen sen puhti loppuikin. Nyt lehdet karisevat ja kasvi kituu.

Olin hankkinut pienen lyyraviikunan itselleni marketin poistohyllystä viime talvena. Lyyraviikuna kasvoi aluksi hienosti ja teki paljon kauniita uusia lehtiä. Viime syksynä se kasvatti itsekseen uuden latvan, ja samaan aikaan juurelleen pienen alun.

Lyyraviikunan puhti meni varmasti näihin uusiin aloituksiin, sillä se alkoi pian kellastuttaa isoja lehtiään. Ne ovat tippuneet yksi toisensa jälkeen.

Nyt lyyraviikunassa on enää kaksi isoa lehteä. Sitä ei enää voi hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi kasviksi.

Päätin leikata lyyraviikunan ja katsoa lähtisikö se kasvattamaan juurella olevaa hyvää alkua tai jopa latvapistokasta. Vaikka rungolla ei juurikaan ollut paksuutta, oli se vaikea saada siististi poikki. Työhön tarvittiin terävä veitsi. Onnistuin kuitenkin katkaisemaan rungon, ja nyt latva odottaa vesilasissa juurien ilmestymistä.

Kasvista jäi leikkaamisen jälkeen jäljellä vain tuo tyvellä kasvanut uusi alku, joka pääsee pian uuteen multaan. Toivottavasti lyyraviikuna tokenee opearaatiosta. Ehkä latvapistokaskin innostuu kasvattamaan juuret.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s