Ripsiäiset on kukistettu!

Nyt sen uskaltaa jo sanoa: nukkaköynnösvehkassa olleet ripisiäiset on kukistettu! Kasvi voi hyvin ja kasvattaa uusia lehtiä.

Jouduimme pitkään kestäneen ripsiäisten hyökkäyksen kohteeksi vajaa vuosi sitten. Ötökät tulivat meille ilmeisesti uusien viherkasvien kylkiäisenä, ja levisivät muun muassa kauniiseen nukkaköynnösvehkaan,.

Rispiäisistä on hankala päästä eroon. Se vaatii useamman myrkytyskerran, ahkeraa seuraamista ja kasvin eristämisen. Mutta niin vain pääsimme ilkeistä ripsiäistä eroon, eikä nukkaköynnösvehkakaan kärsinyt kovasti ötökkäryntäyksestä. Se kasvatti koko ajan uusia lehtiä, vaikka ripsiäiset tuhosivatkin siitä muutaman ison lehden tekemällä niihin ruskeita laikkuja ja reikiä.

Nukkaköynnösvehka on kasvanut hurjasti ja vaatii ympärilleen paljon tilaa. Sen lehdet ovat isot ja leveät, ja ne ulottuvat laajalle. Uuden tuenkin nukkaköynnösvehka on jo saanut, kun vanha kävi lyhyeksi.

Kasvi pitää suihkuttelusta, ja se myös hyvä keino torjua ripsiäisiä. Vienkin nukkaköynnösvehkan suihkuun kerran viikossa, ja suihkuttelen samalla kasvin läpikotaisin, myös lehtien alapinnat. Samalla se saa tarvitsemansa kasteluveden. Näin talvella olen antanut sille myös merileväuutetta, pian siirrytäänkin kasviravinteisiin.

Nyt nukkaköynnösvehkaan on tulossa kaksi uutta lehteä. Ne ovat aluksi rullalla, mutta avautuvat nopeasti – ja kasvavat vielä nopeammin! Lehti on aluksi vaaleanvihreä, mutta muuttuu kasvaessaan tummanvihreäksi.

Nukkaköynnösvehka on hauska, vähän erilainen viherkasvi. Pieneen kotiin se ei ole passeli, sillä se todellakin tarvitsee tilaa ympärilleen. Meillä se viihtyy ison ruokapöydän päällä, jossa se saa kivasti valoa kattoikkunan kautta. Samalla se on siellä varmassa suojassa vedolta, sille nukkaköynnös on ronkeli.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s