Tomaateille apua kypsymiseen

Moni tuskailee tällä hetkellä vihreiden tomaattien kanssa, niin minäkin. Kesän aikana aika rauhassa kasvaneet tomaatit tarvitsivat hiukan karsimista, jotta upeat tomaatit ehtisivät kypsyä.

’Evakko’-tomaatteja kasvaa niin mökkiterassilla kuin kotipihallakin. Molemmissa sato on tänä vuonna ollut hyvä, kiitos pitkän lämpimän jakson. Olemme päässeet nauttimaan jo upeista punaposkisista ja maukkaista tomaateista, mutta paljon on vielä raakileitakin jäljellä.

Kun kesäloma loppui ja oleilu mökillä jäi vähemmälle, jäivät myös mökkiterassin tomaatit omiin oloihinsa. Niille on riittänyt hyvin vettä kastelualtaasta ja ravinteita kasvusäkistä. Tämä yhdistelmä on osoittaunut ihan huippujutuksi, ja tulen jatkossakin kasvattamaan tomaatit altaan ja kasvusäkin yhdistelmässä.

Se mikä tomaattien hoidossa on jäänyt vähemmälle, on yleinen huolenpito. Tajusin vasta viime viikonloppuna, että tomaatithan olivat kasvaneet pituutta hurjasti, jopa niin paljon, että ne olivat jossakin vaiheessa taipuneet ihan kaksinkerroin. Lehtiäkin oli tullut runsaasti, joten pientä karsimista oli syytä tehdä.

Nappasin reilusti lehtiä pois, ja tuin tomaatit uudestaan. Nyt raakileet saavat kaiken mahdollisen valon eivätkä jää lehtien taakse piiloon. Varretkaan eivät nyt pääse taipumaan raakileiden painosta poikki.

Tomaatit saavat nyt kypsyä vielä auringon lämmössä. Jos sitä ei tule riittävästi, kerään tomaatit talteen ja yritän kypsyttää niitä sisätiloissa. Joskus olen käyttänyt kikkana omenan lisäämistä raakojen tomaattien joukkoon kypsymistä vauhdittamaan. Ja saahan vihreistäkin tomaateista hyvää hilloketta aikaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s