Mehevä manteli-omenakakku

Omenat ovat nyt parhaimmillaan, ja se tarkoittaa tietenkin omenapiirakoiden leipomisen huippusesonkia! Piirakan lisäksi kannattaa kokeilla myös mehevään omenakakkua, jonka päällä on makea mantelirouhekuorrutus.

Oman omanapuumme valkeat kuulaat on syöty jo aikoja sitten, mutta meillä kävi eilen ihan uskomattoman hyvä tuuri! Olimme iltakävelyllä läheisellä siirtolapuutarha-alueella, jossa puutarhojen omistajat usein jättävät omenoita portin pieleen ohikulkijoiden otettavaksi.

Tällä kertaa korit olivat tyhjiä, mutta kerrankin meillä kävi tuuri. Satuimme paikalle juuri kun erään puutarhan asukas oli jättämässä omenoita portin pieleen. Hän näki meidät, ja tarjosi oitis omenoita mukaanotettavaksi. Mikä ihana ele! Otimme omenat mielellämme vastaan kiitosten saattelemana. Illalla meillä jo paistui uunissa tämä ihanan mehevä manteli-omenakakku.

Kakun resepti on tehty gluteenittomille jauhoille, mutta jos gluteenittomuus ei ole tarpeen, voit korvata reseptin jauhot vehnäjauhoilla.

Gluteeniton manteli-omenakakku

150 g margariinia

1 ½ dl sokeria

2 kananmunaa

2 tl leivinjauhetta

3 ½ dl gluteenitonta jauhoseosta.

Päälle:

4 omenaa

2 tl kanelia

Mantelikuorrutus:

100 g margariinia

1 dl sokeria

2 rkl gluteenitonta jauhoseosta

2 rkl kermaa

100 g mantelirouhetta

Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vatkaa margariini ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.

Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan.

Laita taikina voideltuun irtopohjavuokaan. Paista kakkupohjaa uunissa 15 minuuttia.

Pese (kuori tarvittaessa) omenat ja leikkaa ne kuutioiksi.

Sulata mantelikuorrutuksen margariini kattilassa. Lisää sokeri, jauhot, kerma ja mantelirouhe, ja keitä hetki jotta seos sakenee.

Ripottele omenat puolikypsälle kakkupohjalle, lisää kanelia pinnalle. Laita lopuksi mantelikuorrutus omenoiden päälle.

Paista kakkua uunissa vielä 20 minuuttia. Anna jäähtyä paistamisen jälkeen ja irrota kakku vuosta. Herkuttele vaniljakastikkeen tai vaniljajäätelön kanssa.

Advertisement

Kaupungin reunalla Sipoonkorvessa

Sipoonkorven kansallispuisto on vain kivenheiton päässä Helsingin keskustasta, jopa niin lähellä, että kaupungin silhuettia voi ihailla kansallispuiston kallioilta.

Suomen luonnon päivää vietettiin eilen, mutta me lähdimme tänään patikoimaan Sipoonkorven kansallispuiston polkuja ja ihailemaan Helsingin, Vantaan ja Sipoon alueelle levittyvän kansallispuiston komeita maisemia. Emme olleet ainoat patikoijat, mutta ihan rauhassa saimme Kalkinpolttajanpolun 4,8 kilometrin reitillä tallustaa.

Kalkinpolttajanpolku on Sipoonkorven keskellä kulkeva ympyräreitti, mutta muitakin reittivaihtoehtoja toki löytyy. Tämä Kalkinpolttajanpolku on maastoltaan vaativa, ja polku kulkee välillä varsin jyrkilläkin kalliorinteillä kuusenjuuria täynnä olevassa maastossa. Jyrkimmissä kohdissa on onneksi portaat.

Kalkinpolttajanpolku on mekitty vihreävalkoisin opastein, joita oli helppo seurata.

Reitillä on vaihtelevaa maastoa. Osa reitistä kulkee avokalliolla, osa metsäpoluilla ja osa sorapoluilla. Pieni osuus kuljetaan jopa tietä pitkin. Samalla voi ihailla hetken peltomaisemiakin, ja vaikka lampaita.

Ympyräreitti alkaa ja päättyy korkealta Högbergetiltä, josta puiden lomasta pilkottaa Helsingin silhuetti.

Komeat ja vaihtelevat ovat Sipoonkorven maisemat. Kunnon kengät jalkaan ja näihin maisemiin pian taas uudestaan!

Pihlajanmarjakranssi tuo väriä kotiin

Pihlajanmarjat ovat nyt parhaimmillaan kransseihin. Ihanan oranssinpunaiset marjat tuovat sisälle ripauksen syksyn värejä.

Kävin eilen sateen tauottua metsäkävelyllä, ja huomasin maahan pudonneita pihlajanmarjan marjaterttuja. Niitä oli metsässä todella paljon. En tiedä oliko sade ne tiputtanut, vai oliko asialla ollut vaikka orava, mutta kauan eivät tertut olleet maassa maanneet.

Keräsin upeat marjatertut talteen, huuhdoin ne ja annoin kuivahtaa yön yli. Tänään tein marjoista kranssin valmiiseen metalliseen kranssipohjaan.

Pihlajanmarjakranssi saa olla hetken sisällä, mutta kun marjat kuivuvat, siirrän kranssin ulos. Kotipihan linnut pääsevät sitten herkuttelemaan marjoilla.

Ensimmäinen punahattu!

Tässä se vihdoinkin on, ensimmäinen kukkiva punahattu! Kolme vuotta piti odottaa, että punahattu malttoi kasvaa koko komeuteensa ja avata kukkanupun.

Mökkipihan perennapenkissä on kolmen vuoden ajan kasvanut kolme punahattua, joista ensimmäinen onnistui avaamaan kukkansa tänä kesänä. Kaksi muuta jäivät vielä pieniksi eivätkä kehittäneet kukkanuppuja.

Siemenestä kasvattamani taimet ovat varmaan tänä kesänä nauttineet valosta ja lämmöstä. Talveksi peitän ne havuilla ja keväällä heitän niiden juurelle kalkkia. Muutoin ravitsen niitä kesän aikana samalla puutarhalannoitteella kuin muitakin pihan perennoja.

Ihanaa oli saada tämä ensimmäinen punahattu kukkaan. Nyt vain ensi kesäksi odottamaan sen kavereiden kasvua, ja runsasta kukintaa!

Ihanat auringonkukkapellot!

Oikein odotan aina elokuuta ja ihania auringonkukkapeltoja! Nämä kaunokaiset ovat avautuneet kotikulmilla.

Auringonkukat ovat silkkaa elämäniloa ja auringonpaistetta! Keltaisena hehkuva auringonkukkapelto ei voi olla kääntämättä suupieliä hymyyn, vai mitä?

Nämä auringonkukat avautuivat viikko sitten kotikulmillanni Helsingissä, mutta olen tällä viikolla törmännyt useisiin auringonkukkapeltoihin eri puolilla Uuttamaata.

Auringonkukat houkuttelevat luokseen kimalaisia ja mehiläisiä, mutta myös lintuja. Istahdapa hetkeksi auringonkukkapellon viereen tarkkailemaan, saatat ainakin nähdä tikliparven herkuttelemassa kukkapellossa.