Tsinnia, kosmoskukka ja koristeporkkana vesiviljelyssä

Mottoni ”Kaikkea pitää kokeilla – ainakin kerran” saa taas uuden luvun. Nyt kokeilen esikasvattaa tsinnioita, koristeporkkanoita ja kosmoskukkia vesiviljelyssä.

Olen esikasvattanut vesiviljelyssä aiemmin yrttejä ja tomaatteja, ja niiden kasvatus on onnistunut hienosti. Nyt ajattelin kokeilla kukkien esikasvattamista vesiviljelyssä. Lajikkeiksi valitsin tsinnian, koristeporkkanan ja kosmoskukan. Kylvin lisäksi muutamia basilikan siemeniä, sillä niiden kasvattamisesta vesiviljelyssä minulla oli todella hyvät kokemukset.

Minulla on Ikean aikoinaan myymä Växer-vesiviljelylaatikko ja siinä kasvivalo. Tätä tuotetta ei enää myydä, joten jouduin pari vuotta sitten hankkimaan siihen uusia kivivilloja ja perliittiä muualta, niitä kyllä löytyi googlaamalla. Tänä vuonna uusia hankintoja ei tarvinnut tehdä, sillä pääsin alkuun aiemmilla varastoillani.

Leikkasin kivivillasta kasvatusaukkoihin sopivan kokoiset palat, ja laitoin ne hetkeksi veteen. Kivivilla imee itseensä vettä, ja juuri se on tämän kasvatusmenetelmän juju. Växer-laatikon pohjalle laitetaan vettä niin, että kivivillapalat saavat sitä alakautta tarvitsemansa määrän. Siemeniä ei peitetä, ne saavat itää kivivillan päällä. Päälle laitetaan muovikansi ja laatikko laitetaan valoisaan paikkaan.

Ensimmäiset siemenet itivät kahdessa päivässä. Ensimmäisenä nousivat pienenpienet basilikan taimet, sitten jo pian tsinniat ja kosmoskukat. Koristeporkkanan itäminen kestää selvästi kauemmin, niissä ei vielä alkuja näy.

Tsinniat ja kosmoskukat kasvavat hurjaa vauhtia! Taimissa riittää jo mittaa. Nyt odotan, että sieltä tulevat toisen lehdet esiin. Sitten siirrän taimet jatkamaan kasvuaan perliittiin ja kasvivalon alle.

Advertisement

Yksi kommentti artikkeliin ”Tsinnia, kosmoskukka ja koristeporkkana vesiviljelyssä

  1. Paluuviite: Koristeporkkana oli kiva yllätys | Putkinotko

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s