Apua, lehtikirvahyökkäys!

Totaalinen hyökkäys! Lehtikirvat iskivät massiivisella hyökkäyksellä mökillä olleeseen skimmiaan.

Juuri kun ehdin kehua, miten viherkasvit viihtyvät mökillä, tuli täydellinen takapakki.

Kävimme tällä viikolla mökillä hieman pidemmän tauon jälkeen, ja sinä aikana lehtikirvat olivat ottaneet joulusta säästämäni skimmian totaalisesti haltuunsa.

Niitä oli kaikkialla.

Ensin näin lehtien pinnalla vaaleaa nöyhtää, kuin pumpulia. Kun otin tuosta nöyhdästä kuvan, näin, mitä se piti sisällään.

Nöyhtä olikin lehtikirvan kuolleita jäämiä. Myös eläviä, vihreitä kirvoja näkyi erityisesti skimmian kukkanupuissa. Lehdet olivat tahmean nesteen peitossa. Todellakin ikävä näky!

Lehtikirvat imevät kasvien lehdistä ja nupuista nestettä ja sitten ulostavat tuota tahmeaa nestettä kasvin lehdille. Lehtikirvat ovat kuulemma helpommin torjuttavia kuin villakilpikirvat, mutta en jäänyt ihmettelemään. Nakkasin skimmian saman tien kassiin ja heitin ulos pakkaseen. Kävin läpi sen vieressä olleet pelargonit sekä toisessa huoneessa olevan kultaköynnöksen, muratin ja huonekuusen. Niissä ei onneksi näkynyt merkkiäkään kirvoista, mutta niitä pitää nyt kyllä pitää tarkasti silmällä tulevien viikkojen ajan.

Mistä kirvat sitten olivat tulleet skimmiaan? Luultavasti ulkoa, skimmia nimittäin oli syksyn ulkona ja nostin sen sisälle vasta pakkasten tuntua. Se oli selkästi virhe, mutta kestipä pitkään, ennen kuin kirvat tulivat esiin. Kotona tein saman tsekkauksen kaikille virhekasveille, sillä skimmia vietti joulun ajan kotona. Onneksi kirvoja ei näy muissa kasveissa, eikä toivottavasti enää tule näkymäänkään.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s