Joulukattaus syntyy mökin vanhoilla astioilla

Tänä vuonna joulukattauksessa ovat pääosassa mökkimme aarteet, vanhat Arabian astiat sekä koristeena metsäiset sammalet ja varvut.

Tämä lumeton mutta huumaavan vihreä joulukuinen maisema innosti koristelemaan joulupöydän tänä vuonna metsäisellä teemalle. Sammalet, jäkälät, varvut ja kävyt poimin omalta mökkipihaltamme.

Metsäisen koristelautasen kokosin Arabian uuteen punaiseen tarjoiluastiaan, jonka sain äidiltäni joululahjaksi muutama vuosi sitten. Siinä on sopivasti syvyyttä, jotta sammaleet ja jäkälät pysyvät aisoissa mutta näkyvissä. Sammaleiden lomaan laitoin mustikan ja puolukan varpuja sekä kuusen ja männyn käpyjä. Männynkäpy toimii myös oivana paikkakortin telineenä.

Punaisen lisäksi kattauksen väreinä ovat valkoinen ja sininen. Kaunis valkoinen pöytäliina toimii kattauksen pohjana. Mökin aarteisiin kuuluvat Arabian Siniraita-lautaset ovat meillä arkisinkin käytössä, mutta minusta ne ovat yksinkertaisuudessaan upeat ja sopivat hyvin myös juhlapöytään.

Alkupalat nautitaan niin ikään mökin aarteisiin kuuluvilta kauniilta lasilautasilta.

Lasilautasen päällä on sinikuvioillinen lautasliinan, jonka kaverina on pipari – jokaisella ruokailijalla erilainen.

Kattauksen kruunaavat tietenkin kynttilät ja takkatuli. Ja ne läheiset ja rakkaat ihmiset ympärillä. ❤

Toivottavasti sait napattua tästä kattauksestamme jonkin idean myös omaan joulupöydän kattaukseesi. Toivotan sinulle ja läheisille hyvää ja kaunista joulua!

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Joulukattaus syntyy mökin vanhoilla astioilla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s