Helppo makramee-seinävaate mökille

helppo makramee

Makramee-seinävaatteen voi tehdä muutamalla perussilmukalla. Helppo makramee valmistuu parissa tunnissa, mutta keskittymistä se vaatii.

Vietimme tänään talvipäivän mökillä, ja sain vihdoin tehtyä tämän makramee-seinävaatteen, jonka tarvikkeet olin hankkinut jo pari viikkoa sitten. Olin aiemmin tehnyt vain makramee-amppelin, mutta seinävaatetta en ollut koskaan kokeillut tehdä. Harmi, sillä niin helpoksi ja hauskaksi tämä työ osoittautui!

Makrameen ripustimeksi olin löytänyt mökkipihalta sopivan kuivan oksan, mutta makrameen voi tehdä myös vaikka puurimaan. Lankana minulla oli harmaa kierrätyskuituinen punoskude.

Käytin makrameessa kolmea perussolmua: surmansilmukkaa, kohosolmua sekä kaksoistasosolmua. Niistä saa kireyttä ja järjestystä vaihtelemalla jo aikaan kauniita kuvioita. Solmujen ohjeita on verkossa paljon, sekä kirjallisina, kuvallisina että videoituina.

helppo makramee

Leikkasin langasta 12 kahden metrin pätkää ja sidoin ne ripustimeen surmansilmukoilla.

makramee

makramee

helppo makramee

Seuraavaksi aloin solmeilla lankoja kaksoistasosolmuilla. Kun niiden rytmitystä vaihtaa, syntyy kiva verkkokuvio.

helppo makramee

Kohosolmulla saa tehtyä työhön tasareunan, joka tavallaan katkaisee kuvion ja jonka jälkeen voi siirtyä tekemään jotakin muutama kuviota. Kohosolmu tarvitsee avukseen tukilangan.

 

helppo makramee

Kahden kohosolmurivin jälkeen jatkoin kaksoistasosolmuja, mutta nyt hieman tiheämpänä.

helppo makramee

Lopuksi solmin langat tupsuiksi, ja siinä se sitten oli – ensimmäinen makramee-seinävaatteeni! Aikaa sen tekemiseen kului kaikkiaan vain parisen tuntia. Työ vaatii keskittymistä, sillä jos ajatus herpaantuu, lähtee silmukka takuuvarmasti väärään suuntaan.

Tämä ei jää viimeiseksi makrameekseni, niin helppoa ja hauskaa sen tekeminen oli! Ja nyt sormet syyhyävät päästä kokeilemaan vaikeampia solmuja. 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s