Amarylliksen sipulit viettivät kesän ulkona

amarylliksen sipulit

Nämä amarylliksen sipulit viettivät kesän ulkona. Nyt oli aika nostaa ne ylös ja laittaa muutaman kuukauden lepoon. Toiveissa on, että niihin puhkeaa kukkanuput.

Kokeilin ensimmäistä kertaa kasvattaa amarylliksen eli ritarikukan sipuleita kesän ajan ulkona niin, että sipulit keräisivät voimaa ja pulkistuisivat uutta kukintaa varten.

Istutin sipulit isoon vanhaan kattilaan kesäkuussa. Ne saivat kesän aikana lannoitusta, aurinkoa ja sopivasti vettä. Kun nostin sipulit pois mullasta, paljastuivat niiden komeat juuret. Jokainen sipuli oli napakka ja säilynyt hyvin, yksikään ei ollut pehmennyt kesän aikana. Yksi sipuli oli jopa kasvattanut viereensä uuden pikkusipulin.

Putsasin sipulit mullasta, leikkasin pois niiden varret ja lyhensin juuria. Sipulit saivat kuivua viikon verran sanomalehden päälle asetettuna sisällä mökissä.

amarylliksen sipulit

amarylliksen sipulit

Viikon kuivattamisen jälkeen kiedoin sipulit kevyesti sanomalehtipaperiin, asetin koriin ja vein mökin pimeimpään huoneeseen. Siellä ne saavat nyt levätä pari kuukautta noin +12-14 asteen lämmössä. Marraskuun lopussa sitten avataan kääröt ja katsotaan, josko sipuleissa olisi kukkavanan aiheet.  🙂

amaryllisen sipuli

amarylliksen sipulit levossa paperiin käärittyinä

2 kommenttia artikkeliin ”Amarylliksen sipulit viettivät kesän ulkona

  1. Minunkin amaryllikseni viettävät nykyään kesänsä ulkona. Syksyn tullen olen nostanut ne ruukkuineen päivineen varastoon lepäämään, kunnes marraskuun loppupuolella olen ottanut ne sisälle ja laittanut uuteen multaan. Edellinen amaryllis kesti kolme vuotta tätä kiertoa, ennen kuin menehtyi juuri ennen viime joulua. Nyt minulla on uusi, viime jouluksi ostamani amaryllis samassa käsittelyssä, mutta taidankin kokeilla nyt tuota sinun menetelmääsi ja ottaa sipulit pois mullasta. Vaikuttaa todella näppärältä keinolta, kiitos vinkistä.

    Toivotaan runsasta kukintaa ensi jouluksi!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s