Olen häkeltynyt, onnistuin kasvattamaan ensimmäiset tomaattini – ja vielä ilman kasvihuonetta!
Nämä ’Härän sydän’ -runkotomaatit, ’Bsag-Tot-Rus’, olivat ensimmäiset ”oikeat” tomaattini, aiemmin olin kasvattanut vain pieniä kirsikkatomaatteja. Niitä tuottavat nytkin muutamat ’Tiny Tim’ -taimet.
Kerroin näiden kasvattamisesta jo aiemmassa artikkelissa, jossa murehdin tomaattien kypsymisen hitautta. Eipä mennyt kauaa, kun tomaatit alkoivat jo punertua, ja viime viikolla söimme ensimmäiset makeat ’Härän sydämet’.
Tomaatit ovat kasvaneet aurinkoisella kaupunkipihallamme kankaisessa ruukussa. Ne ovat saaneet tomaattilannoitetta parin päivän välein, ja vettä on tietenkin pitänyt kaataa niille litratolkulla. Yhdestä runkotaimesta on kasvanut puolitoistametrinen komea kasvi, joka nyt tuottaa meille enkä kymmenkunta hedelmää. Muutama tomaatti on vielä pieni ja raakile, eikä ehdi luultavasti edes kypsyä.
Nämä kypsät tomaatit ovat isoja, yli kymmensenttisiä, nimensä mukaisesti sydämen muotoisia ja väriltään miltei verenpunaisia.
Tomaatti on tosiaan muodoltaan kuin sydän. Kun sen halkaisee, on tomaatin sisällä näkyvissä ikään kuin keltaiset verisuonet.
’Härän sydän’ on todella näyttävä, se sopii hyvin salaatteihin tuomaan väriä. Ja maku on ihanan makea, joten me nautimme nämä herkut mielellämme leivän päällä. Ja ehkä sitä makua makeuttaa myös tieto, että ne ovat kasvaneet omalla pihalla. 🙂