Pampaheinä viihtyy ruukussa

pampaheinät ruukussa

Pampaheinät näyttävät viihtyvän paremmin ruukuissa kuin avomaalla. Tähän tulokseen tulin tämän kesän kasvupyrähdyksen jäljiltä.

Pampaheinät viettävät meillä nyt toista kesäänsä. Ensimmäisenä kesänä kaikki kymmenen puutarhamessuilta hankittua tainta istutettiin maahan kahteen eri paikkaan. Toinen niistä oli tonttimme aurinkoisin paikka, toinen hiukan varjossa päivän aikana oleva tontin reunapaikka. Näistä kokemuksista kirjoitin aiemmassa postauksessani pampaheinistä.

Nostin viime syksynä kaksi pampaheinää maasta ja säilytin niitä talven aikana mökissä sisällä. Ne viettivät siis talven noin +10 asteessa ja saivat tilkan vettä parin viikon jälkeen.

Keväällä pampaheinät olivat vielä vihreitä, mutta kovin pieniä. Tältä ne näyttivät, kun istutin ne kasvamaan isoihin ulkoruukkuihin.

pampaheinät ruukuissa

Uusi kasvupaikka on nähtävästi ollut pampaheinien mieleen, sillä ne ovat vahvistuneet hurjasti kesän aikana. Pampaheinät myös pitävät auringosta ja viihtyvät paahteessakin, joten tämä kuiva ja aurinkoinen kesä on ollut niille ihan hyvä.

Kevyet ruukut ovat todella kätevät kasvatuspaikat pampaheinille: niitä voi siirtää sopivasti vaikka auringon kierron mukaan eri paikkoihin terassilla.

pampaheinä ruukussa

pampaheinät ruukuissa

pampaheinät ruukuissa

Kasvu näyttää siis vahvalta ja heinät tanakoilta. Kaipailin kyllä pampaheiniin jo täksi kesäksi upeita kukkia, mutta niitä ei taida ehtiä tulla. Ehkä kukkia ilmestyy sitten ensi kesänä, kun saavat viettää tulevan talven taas lämpimässä mökissä.

pampaheinät

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s