Kouvolan Asuntomessujen pihaideat

punavaahtera

Asuntomessut kerää parhaillaan väkeä Kouvolaan. Kävin messuilla tutustumassa taloihin ja bongailin samalla myös pihanäkymiä. Asuntomessupihoista saa hyviä ideoita myös omalle pihalle.

Asuntomessuilla näkee rakentamisen ja sisustamisen trendien lisäksi myös sen, millaisia kasvi- ja värivalintoja pihoihin ja puutarhoihin nyt tehdään. Pihoja kannattaa mielestäni katsella kokonaisuutena, johon kuuluu myös talo ja sen sisustus, mutta samalla niistä voi myös napata yksittäisiä ideoita omalle pihalle. Tässä muutama poimintani messupihojen annista.

1 Graniittikivet istutusalueiden reunoilla

Isoja ja jykeviä graniittikiviä oli käytetty monella pihalla rajaamassa istutusalueita. Tällainen istutusalue ei pienestä hätkähdä – se pysyy taatusti paikoillaan! Graniitilla oli rajattu myös pienempiä alueita, kuten kesäkukkaistutuksia.

kivimuuri

graniittimuuri istutusalueessa

2 Sirolehtiset ja värikkäät puut korvaavat kukat

Punavaahterat, japaninvaahterat ja muut sirolehtiset sekä värikkäät puut tuntuivat syrjäyttäneen perennapenkit. Kauniit värit ja lehtien sirot muodot ovatkin upeita katseenvangitsijoita puutarhassa, johon ei välttämättä haluta lainkaan paljon hoitoa ja kastelua vaativia kukkia. Ja puun voi tuoda terassille myös isoon ruukkuun istutettuna, ainakin yhdeksi kesäksi. Yhdellä terassilla omenapuu kasvoi ruukussa, joka tuntui olevan täytetty kivillä. Toivottavasti alta löytyi multaakin.

japaninvaahtera

hopealehtinen puu

kivet ruukussa

3 Pieni ryytimaa

Syötäviä kasveja kasvattavat nyt kaikki. Ryytimaan voi perustaa vaikka laatikoihin – tai upottaa terassiin!

kasvimaa laatikoissa

kasvimaa upotettuna terassiin

4 Ruukkuistutukset ovat helppohoitoisia

Ruukkuistutukset tuntuvat olevan nyt se juttu: harvassa pihassa oli perennoja, mutta miltei joka terassilta löytyi jonkinlainen ruukkuun tehty kukkaistutus. Ja miten upeita kasvi- ja väriyhdistelmiä niistä löytyikään!

ruosteruukku

ruukkuistutus

ruukkuistutus

ruukkuistutukset

5 Viherkasvit terassilla

Jo viime vuonna asuntomessuterasseilla näkyi paljon viherkasveja, ja tänäkin vuonna sama trendi jatkui.

valoruukku

kaktukset

6 Kaikkialla kuorikatetta

Moni asuntomessukävijä muistaa varmaan viime vuosien kunttakentät: tuntui, että kaikilla pihoilla oli kunttaa. Kouvolassakin näkyi kunttaa, mutta ei enää yhtä paljon kuin aiempina vuosina. Tämän vuoden trendi oli kuorikate. Ja värikirjoa löytyi.

kuorikate

kuorikate

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s