Muistot liittyvät vahvasti huonekasveihin – ja mitä siitä seuraa

unelma huonekasvi

Harsomaisen kevyt ja eteerisen kaunis unelma on niitä huonekasveja, joista monelle tulee mieleen vanhat puutalot ja mummolat. Niin minullekin. Siitä seurasi kotona ongelmia.

Tämä upea unelma oli osa isoa kukkaistutusta, jonka äitini sai sukulaisiltaan. Purimme istutuksen kukat, ja unelma päätyi meille.

Ensimmäiset muistikuvani unelmasta ovat lapsuudesta. Äitini enon kotitalon, vanhan  maalaistalon, salin lipaston päällä kasvoi rehevä unelma. Ihmettelin lapsena sen harsomaisia lehtiä: mikään aiemmin näkemäni huonekasvi ei ollut vastaavanlainen.

Muistoon unelmasta liittyy vahvasti myös kaikki se muu, mitä vanhassa maalaistalossa oli: tummat tyylihuonekalut, pitsiliinat, lasikuvun alla ollut ihmeellinen pöytäkello ja  kahvipöydän herkulliset kaneliässät, joita Helvi-täti leipoi.

Nyt kun unelma on omassa kodissani, nuo muistot tulevat vahvasti esiin. Unelma etsii meillä vielä paikkaansa. Ensin laitoin sen olohuoneen trendikkään metallikirjahyllyn päälle, mutta siihen se ei istunut millään.

unelma huonekasvi

Sitten siirsin sen ainoan meillä olevan vanhan huonekalun päälle. Vanha 1930-luvun liinavaatekaappi tuntui vastaavan sitä mielikuvaa, joka unelmasta minulla oli. Viereen messinkiset kynttilät ja ruukun alle pellavaliina. Nyt alkoi mielikuva olla kohdillaan!

unelma huonekasvi

Mutta ei ehkä sittenkään Ehkä ongelma on ruukussa?

Nyt unelma seilaa kodissamme etsien sitä oikeaa paikkaa valoisassa, mutta kuitenkin kaukana auringonpaisteesta. Saa nähdä minne se päätyy. Meillä se kuitenkin tulee pysymään, sillä nuo vahvat muistot haluan säilyttää.

unelma huonekasvi

unelma huonekasvi

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s