Nyt saa satoa kaupunkipihalta!

Tiny Tim -tomaatit

Ihana hellekesä on tehnyt tehtävänsä ja tuottaa satoa pieneen kaupunkipuutarhaamme. Nyt kypsyvät niin tomaatit, chilit, pinaatti kuin omenat jo syöntivalmiiksi!

Nämä ihanat ’Tiny Tim’ -pikkutomaatit saivat alkunsa jo tammikuussa, kun istutin ne IKEA Växer -idätyslaatikkoon. Ne jatkoivat kasvua Växer-kasvivalon alla, ja tuottivat ensimmäistä satoa jo hyvissä ajoin toukokuun puolivälissä.

Pääsato on juuri nyt kypsymässä aurinkoisella kapunkipihallamme. Tomaatit ovat kasvaneet hyvin ja satoa näyttää tulevan runsaasti. Olemme herkutelleet ihanan napakoilla ja maukkailla tomaateilla jo parin viikon ajan.

Tiny Tim -tomaatti

Tomaatin kaverina viljelylaatikossa kasvaa chili, ja sen ensimmäiset palot punoittavat jo varsin lupaavasti.

punainen chili

Satoa on saatu pitkään myös yrteistä. Basilikat, rucola ja korianteri kasvavat hyvin pikkuruukuissa, timjami ja persilja viljelylaatikossa ja oregano jo monta vuotta sitten hankkimassani Green House Effectin yrttipussissa. Se päästää kätevästi ylimääräisen veden pois pussista, jolloin rankkakaan sadevesi ei pääse tukahduttamaan yrttien juuria.

basilika ja rucola

oregano yrttipussissa

Pinaatin kylvin tekstiiliruukkuun, jonka olen huomannut tosi käteväksi erityisesti juuri pinaatin kasvattamiseen. Kahvallista ja kevyttä ruukkua on helppo siirtää pihalla sen mukaan, tarvitseeko pinaatti suojaa sateelta tai paahtelta – tai päinvastoin haluaa päästä aurinkoon. Ensimmäiset pinaattiletut on jo tehty oman sadon pinaatista!

pinaatti

maloppi ja pinaatti

Tällä viikolla olemme päässeet nauttimaan myös omenoista. Valkea kuulas on jo kypsyttänyt omenansa ja pudottelee niitä pitkin pihaa. Pudonneet päätyvät omenpiirakkaan, aamupalan kaveriksi nappaamme tuoreen omenan suoraan puusta. Ihanaa luksusta! 🙂

Valkea kuulas

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s