Vuorimäntyjä ja kuorikatetta jyrkkään rinteeseen

vuorimännyn taimi

Vuosi sitten marraskuussa valmistuneen uuden kesämökkimme rakennustyömaan jäljiltä meillä oli keväällä edessä monta pihaan liityvää urakkaa. Mitä esimerkiksi istuttaisimme jyrkkään rinteeseen? Sen tulisi samalla sekä näyttää hyvältä että peittää pilarien päälle rakennetun mökin alaosaa katseilta. Valinta kohdistui vuorimäntyihin.

Vuorimäntyjä, kuten muitakin havukasveja, voi istuttaa ympäri vuoden. Esimerkiksi nyt syyskuussa on vielä hyvää aikaa havujen istuttamiselle. Me halusimme ryhtyä töihin jo keväällä, jotta saisimme taimet hyvään kasvuun kesän aikana.

Kesämökkimme on rinteessä, joka viettää voimakkaasti alaspäin kohti alapihaa. Suurimman osan ajasta vietämme alapihalla, ja sieltä mökkiä kohti avautuva näkymä on armoton. Koska mökkimme on tehty pilariperustusten päälle, pilkistävät nuo pilarit ikävästi esiin.

Emme halunneet heti peittää rinnettä massiviisilla, korkeilla istutuksilla – varsinkin, kun halusimme säilyttää mökin ikkunoista ja terassilta avautuvan järvinäkymän avoimena. Niinpä päädyimme istuttamaan rinteeseen kolme vuorimäntyä. Niitä voisi myöhemmin leikata ja pitää ne hallitussa korkeudessa.

vuorimännyn taimet

Hankimme vuorimännyn taimet pieninä, vaikka tarjolla olisi toki ollut isojakin taimia. Taimet istutettiin toukokuun lopulla. Rinteessä oli jo paksulti hiekansekaista multaa, mutta kaivoin taimia varten syvät kuopat ja täytin ne havumullalla. Reilu kastelu juuristolle ennen istutusta, ja hyvin multaa päälle. Sitten vielä kunnon kastelu ja lopuksi vielä pihan kivistä rengas taimen ympärille.

vuorimännyn taimi

Taimet vaativat hyvän kastelun, joten jännitti, tuleeko kesästä kovinkin kuiva ja aurinkoinen. Ne ei tullut. Silti taimet saivat aluksi vettä joka päivä ja sitten vielä parin päivän välein aina elokuun alkuun saakka. Ne saivat myös lannoitetta.

vuorimänty ja männynkuorikate

Heinäkuussa hankimme kuorikatetta, jolla peitimme rinteen pinnan mäntyjen välistä. Tulipa siistiä kertaheitolla! Luonnonkivistä tehty rajaus estää katetta valumasta alapihalle.

vuorimänty

Ja näin hyvältä taimi näytti eilen. Hyvin tuntui juurtuvan paikalleen, väri on edelleen kauniin vihreä. Nyt vain toivotaan, että kestävät hyvin talven ja jatkavat kasvuaan ensi keväänä.

Eli yksi pihaurakka valmiina, muutama muu on vielä odottamassa…. Sitähän se mökkielämä on! 🙂

Advertisement

2 kommenttia artikkeliin ”Vuorimäntyjä ja kuorikatetta jyrkkään rinteeseen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s